Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Elmo Lakka paransi ponnistusta aidalle – Jyväskylän SE-juoksun taustalla on "Pelle Peloton -leirin" villi idea

Lakalla on ollut aidalle ponnistavassa askeleessa vauhtia jarruttavaa vastaponnistusta. Ongelmaan kehitettiin uudenlainen harjoitus. HANNU RAINAMO / LEHTIKUVA

Pasi Rein / STT

Aitajuoksija Elmo Lakan Suomen ennätysjuoksun siemenet istutettiin maaliskuussa Kuortaneella järjestetyllä "Pelle Peloton -leirillä". Lakka ja valmentaja Antti Haapakoski yrittivät keksiä mahdollisimman mielikuvituksellisia harjoituksia aidalle ponnistavan askeleen terävöittämiseksi.

Lakka juoksi hallikaudella 60 metrin ennätyksensä, mutta kaksikko totesi yhteistuumin, että ponnistuksessa on korjattavaa.

– Hallikausi meni kohtuu kelvollisesti, mutta se oli silti mietinnän paikka. Pohdimme mikä mättää, Haapakoski kertoo kaksikon oivalluksesta.

– Totesimme, että ponnistus on suorituksen kulmakivi.

Lakalla on ollut aidalle ponnistavassa askeleessa vauhtia jarruttavaa vastaponnistusta. Ongelmaan kehitettiin uudenlainen harjoitus.

– Harjoituksessa ponnistava jalka tuodaan ponnistuskohtaan astumalla matalan 20-senttisen aidan yli, jotta ponnistus aidalle varmasti olisi kuopaiseva, Haapakoski jatkaa.

Perinteisesti ponnistuskohta on merkitty teipillä, mutta pelottoman urheilija-valmentaja-kaksikon mielestä se ei riittänyt.

– Nilkka on helppo työntää teipille. Aidan ylityksen jälkeen se tulee maahan taaksepäin suuntautuvalla liikkeellä eli kuopaisten ja ilman jarruttavaa vaihetta, Haapakoski selittää erikoisharjoitetta.

Villin idean taustalla oli Haapakosken käsitys tekniikkakorjausten vaikeudesta.

– Muutosta pitää joskus liioitella. Liikemallin voi tarvittaessa vetää överiksi.

Tulosta tuli heti

Tulokset alkoivat näkyä Teneriffan-leirillä huhti-toukokuussa. Lakan ensimmäisestä kilpailusta tuli heti hyvä tulos 13,57 toukokuun lopulla Lahdessa.

– Se oli hyvä suoritus kymmenen asteen lämpötilassa. Kädet tekivät vähän liikkeitä, joita ei tarvita, mutta muuten tasapainoinen juoksu, Haapakoski arvioi.

Koleassa säässä juoksu koetteli lihaksistoa niin, että harjoituksia piti keventää. Kuusi päivää myöhemmin Jyväskylässä Lakka oli valmis Suomen ennätykseen.

Alkuerässä Lakka jäi sadasosan kaksi vuotta sitten juoksemastaan ennätyksestä 13,49. Finaalissa tuli olympiarajan alitus ja Suomen ennätys 13,31.

– Alkuerässä loppu hieman hajosi. Sanoin Elmolle, että pyri tekemään kuusi aitaa yhtä hyvin ja jatka samalla lailla. Odotin, että hyvällä juoksulla tulisi 13:40:n alaosille. Se 13,31 oli hurja, Haapakoski todistaa.

Vielä voi parantaa

Tulos ei sentään ole niin hurja, etteikö sitä voisi parantaa. Sen todistaa juoksun data-analyysi. Lakan maksiminopeudet parhailla aikaväleillä olivat hyvät, mutta kahdeksan sadasosan ero hitaimpiin väleihin on liikaa.

– Ensimmäisestä ja kahdesta viimeisestä aitavälistä voi ottaa sadasosia, Haapakoski vahvistaa.

Paavo Nurmen kisojen jälkeen Lakka kilpailee torstaina Espoossa sekä kuun loppupuolella EM-joukkuekilpailussa ja olympialaisten rankingkilpailussa Vaasassa.

– Minulle riittää, jos Elmo juoksee seuraavat kilpailut vanhan ja nykyisen ennätyksen väliin. Olisi hyvä vakiinnuttaa ajat alle 13,50:n. Ennätysparannus olisi tietysti kirsikka kakkuun, Haapakoski arvioi jatkoa.

Olympiarajan ansiosta Lakka voi aloittaa olympiavalmistelunsa suunniteltua aiemmin ja ennättää pariin kilpailuun heinäkuussa ennen Tokion olympialaisia.

– SE-aika helpottaa olympiakunnon viilausta, Haapakoski alleviivaa.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut