Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Yhdysvaltalainen 1 500 metrin MM-finalisti Shelby Houlihan sai neljän vuoden kilpailukiellon anabolisista steroideista

Houlihan, 28, uskoo kärynsä johtuvan burritosta, joka oli täytetty sianlihalla. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltalainen keskipitkien matkojen juoksija Shelby Houlihan on määrätty neljän vuoden kilpailukieltoon positiivisen dopingnäytteen takia. Houlihanin viime joulukuussa antamasta näytteestä löytyi jäämiä nandrolonista, mutta hän kiistää käyttäneensä anabolista steroidia tietoisesti.

Houlihan, 28, uskoo kärynsä johtuvan burritosta, joka oli täytetty sianlihalla.

– Olen kartoittanut ruokani viikon ajalta ennen antamaani dopingtestiä. Pidän positiivisen testituloksen todennäköisimpänä selityksenä burriton sisältämää sianlihaa, jota söin noin kymmenen tuntia ennen testiä, Houlihan kertoo.

Houlihan vei tapauksensa Urheilun välitystuomioistuimen CAS:n käsittelyyn, mutta se säilytti kilpailukiellon ennallaan.

Houlihan sijoittui Dohan 2019 MM-kisoissa neljänneksi 1 500 metrillä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut