Jalkapallon miesten EM-kisat tarjoavat futishuumaa, mutta tuovat osallistujamaille myös miljoonia euroja rahaa.
Kukin lopputurnaukseen yltänyt maa sai Euroopan jalkapalloliitolta Uefalta 9,25 miljoonaa euroa. Tämä summa tuli siis myös Palloliitolle Suomen selviydyttyä kisoihin.
Otteluvoitto EM-kisojen alkulohkossa tuo miljoonan ja tasapeli puolen miljoonan euron palkintorahan. Suomi aloitti urakkansa voittamalla Tanskan 1–0, joten rahaa on tullut miljoona lisää.
Pääsy pudotuspelien avauskierrokselle eli neljännesvälieriin toisi 1,5 miljoonaa, joten Huuhkajien maanantain Belgia-kamppailulla on iso rahamerkitys. Summat kasvavat sitä mukaa, mitä pidemmälle kisoissa pääsee.
– Tanska-voiton miljoonasta olemme päättäneet vasta, että pelaajat saavat kolmasosan, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi STT:lle.
Voitto Pietarin stadionilla tietäisi Huuhkajille varmaa ja tasapeli todennäköistä jatkopaikkaa. Tappiokin saattaa riittää jatkoon.
Turnaus toi myös kuluja
Joukkue sai noin kolmanneksen myös 9,25 miljoonan palkintorahasta. Osuutensa ovat saaneet myös pelaajat, jotka olivat mukana karsintaotteluissa, mutta jäivät lopullisen turnausryhmän ulkopuolelle. Selvästi pienempi summa on irronnut valmennukselle ja muulle taustaryhmälle.
EM-kisat aiheuttavat Palloliitolle myös kuluja. Palloliiton budjetti on normaalivuonna noin 30 miljoonaa euroa.
– Rahaa menee esimerkiksi matkoihin ja asumisiin. Meillä on aika iso taustaryhmä Huuhkajien mukana. Yritämme pärjätä tosissamme ja teemme kaikkemme sen eteen, Lahti sanoo.
Palloliitolle jää käteen noin neljä miljoonaa euroa, kun 9,25 miljoonasta vähennetään pelaajien ja valmennuksen osuudet sekä EM-kulut. Potista on tarkoitus käyttää vuosittain noin miljoona euroa 2021–2024.
Rahankäyttö painottuu valmennuksen kehittämiseen, harrastajamäärien lisäämiseen ja Lahden sanoin tiedolla johtamiseen.
– Pyrimme varmistamaan, että pidämme nykyisen paikkamme eurooppalaisella jalkapallokartalla, ja luomaan edellytyksiä jatkomenestykselle.
Kumppanuuksia ja paitamyyntiä
Huuhkajien menestys näkyy myös yhteistyökumppanuuksissa. Lahti paalutti aikoinaan Palloliiton tavoitteeksi hankkia kahdeksan uutta yhteistyökumppania, joista jokainen panee likoon miljoona euroa. Tavoite on toteutunut.
– Kumppanitilanne on hyvä. Olemme tällä hetkellä aika haluttu urheilulaji. Tarkoituksemme ei ole viedä liigan tai Ykkösen seuroilta kumppaneita, vaan keskittyä kumppanuuksiin, joita yksittäinen liigaseura ei ehkä pystyisi saamaan.
Lahden mukaan pääkumppanien lisäksi "seuraavalle tasolle on tullut ihan merkittäviä uusia kumppaneita". Myös neuvotteluita mahdollisista uusista yhteistyösopimuksista käydään.
– Helmarit (naisten maajoukkue) on ensi kesänä EM-turnauksessa, ja uskon, että myös se suosio houkuttelee yhteistyötä yritysten kanssa.
Palloliitto kertoi torstaina kotisivuillaan , että maajoukkueen viralliset pelipaidat ovat loppumassa varastosta. Virallisia pelipaitoja tilattiin peräti 22 000 kappaletta.
– Palloliitto joutui tekemään paitatilauksen jo syksyllä 2019 ennen kisapaikan varmistumista. Se oli meiltä merkittävä investointi, Lahti kertoo.
EM-lopputurnaus oli määrä järjestää viime vuonna, mutta kisoja siirrettiin koronapandemian takia. Budapestiä lukuun ottamatta otteluita pelataan osittain tyhjille katsomoille.
– Kisojen siirto on Uefalle kallis asia. Uefan kautta se heijastuu välillisesti myös Suomeen, Lahti muistuttaa.