Tänään alkava jalkapallon Helsinki cup -junioriturnaus hipoo ennätyslukemia, sillä mukana on noin 1 370 joukkuetta. Peli-into kumpuaa turnauksen toimitusjohtajan Kirsi Kavanteen mukaan etenkin siitä, että lasten ja nuorten harrastukset ovat olleet tauolla koronarajoitusten takia.
– Lapset ja nuoret ovat olleet kärsijöinä rajoitusten takia. Nyt on kova into pelata, Kavanne toteaa.
Koronarajoitukset näkyvät vielä Helsinki cupissakin, vaikka kenttien laidalle pääsee turvavälein jo vanhempia ja muita kannustajia. Otteluohjelma on Kavanteen mukaan tehty niin väljäksi, että joukkueet eivät kohtaa toisiaan muuten kuin kentällä.
– Muistutamme kylteillä hygieniasta ja turvaväleistä, mutta joukkueet hallitsevat turvallisuussäädökset jo hyvin, Kavanne arvioi viime vuoden turnauksen kokemuksesta.
Viime vuoden tapaan avajaisia ja diskoa ei järjestetä koronan takia.
Turnauksessa pelataan noin 4 000 ottelua.
– Pelaamme 15 kentällä Helsingissä noin 12 tuntia päivässä, Kavanne valottaa väljän ohjelman tuomia pitkiä päiviä.
Jos turnauksen katsojat eivät pääse tai halua tulla kentän laidalle, Helsinki cup striimaa ensi kertaa lähes kaikki ottelut maksullisessa palvelussa.
Juniorit Huuhkajien kotipesään
Yksi turnauksen pelipaikoista on viime kesänä remontin jäljiltä valmistunut Olympiastadion, jossa pelataan muun muassa kaikki lauantaiset finaalit. Alkusarjaa miesten maajoukkueen eli Huuhkajien kotipesässä pelaavat 10-vuotiaat.
– Tämä on upea mahdollisuus. Meillä on ollut perinne, että kun on pelattu Olympiastadionilla, siellä ovat pelanneet 10-vuotiaat. Pidämme siitä kiinni, Kavanne kertoo.
Edellisen kerran turnauksen otteluja pelattiin Olympiastadionin nurmella kesällä 2015, ennen stadionin uudistustöiden alkamista.
Tänä vuonna erityishuomion tuo koronarajoitusten lisäksi sää. Helteinen turnausviikko patistaa joukkueita huolehtimaan pelaajien nesteytyksestä.
– Vesipisteistä saa vettä ämpäreihin, ja märillä sienillä voi viilentää pelaajia. Panostamme myös siihen, etteivät juomat lopu pelikenttien liepeillä olevista kioskeista, Kavanne kertoo ja muistuttaa, että ottelujen väliajat joukkueiden kannattaa viettää varjossa.
Helsinki cup pelataan 46. kerran. Lopullinen joukkuemäärä varmistuu turnauksen alettua. Vuonna 2019 turnaus teki joukkuemäärien ennätyksen, sillä silloin turnausta pelasi Kavanteen mukaan 1 381 joukkuetta.
Kymmenissä sarjoissa pelattava turnaus käydään pääosin kotimaisin voimin, mutta perjantaina Rajavartiolaitos antoi neljälle ulkomaalaisjoukkueelle luvan saapua maahan koronatestien kautta. Joukkueet tulevat Ranskasta ja Virosta, ja kolme niistä pelaa tyttöjen sarjoissa.
Helsinki cup pelataan 12.–17. heinäkuuta. Turnauksen suojelijana toimii edellisvuosien tapaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö, entinen Palloliiton puheenjohtaja.