Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Korhonen kolmas golfin Euroopan-kiertueella – voittotaisto suli metrin puttiin

Korhonen sijoittui urallaan kymmenennen kerran Euroopan-kiertueen kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Antti Salmensaari, Paavali Pastila / STT

Mikko Korhonen sijoittui kolmanneksi golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Walesissa. Korhonen taipui kilpailun kärjelle yhdellä lyönnillä.

Jalkapallotähti Gareth Balen nimikkokilpailun päätöskierroksesta tuli yllättäen kolmen pelaajan mittelö, kun kolme kierrosta kisaa johtanut Espanjan Nacho Elvira oli hyytyä sunnuntaina täysin. Elvira kiersi kenttää par-tulokseen, kun Korhonen ja Etelä-Afrikan Justin Harding kiristivät tahtiaan. Kierrostaan parhaimmillaan kuusi alle par-tuloksen pelanneet Korhonen ja Harding kirivät Elviran johdon kiinni 15. reiällä.

Korhosen 66 lyönnin (–5) kierroksen ainoa hassi sattui 17. reiällä. Korhosen vain reilun metrin mittainen par-putti kierähti reiän reunoja pitkin lähes 180 astetta, mutta ei pudonnut kuppiin. Kierroksen ainoa bogi pudotti Korhosen lyönnin Elviran ja Hardingin taakse, jotka uusivat kaksin kilpailun voitosta.

– Oli todella ehjä viikko. En ihan uskonut, että tänään olisi mahdollisuuksia voittoon, kun kuuden lyönnin takamatkalta lähdettiin. Lopussa käytiin rinnalla ja hetken oltiin jopa ohikin, mutta päivän ainoa virhe vei uusintamahdollisuuden. Kiva oli päästä haistelemaan viimeinkin voittotaistelua, Korhonen kertoi STT:lle puhelimitse.

Uusinnassa kisan voitti lopulta Elvira, jolle turnausvoitto oli ensimmäinen Euroopan-kiertueella.

Voitto karttaa Korhosta

41-vuotias Korhonen on kiertänyt Euroopan-kiertueella kaksi vuotta ilman voittoa. Edellinen voitto tuli Kiinassa toukokuussa 2019. Ensimmäisen Euroopan-kiertueen voittonsa Korhonen otti Itävallassa 2018.

Korhosen golfkesä on ollut tuloksellisesti ailahteleva. Edellisistä kuudesta kilpailusta hän on karsiutunut kolmessa jatkokierroksilta, mutta sijoittunut myös kolmesti kärkikymmenikköön.

– Oikeastaan peli on ollut ihan tikissä koko ajan. Kahdessa edellisessä kisassa pelasin ihan hyvin, mutta jostain syystä missasin cutit. Tämä luo hyvää uskoa, parin viikon turnaustauolle siirtyvä Korhonen sanoi.

Korhonen ei edusta Suomea Tokion olympialaisissa, jossa miesten golfkilpailu alkaa tulevana torstaina. Tokiossa Suomen edustajat ovat Kalle Samooja ja Sami Välimäki.

Tapio Pulkkanen äityi kilpailun viimeisellä yhdeksän reiän lenkillä mielettömään vireeseen. Alkukierroksella kaksi yli parin lyönyt Pulkkanen takoi takaysille viisi birdieä ja yhden eaglen. Kierrostulos 66 (–5) nosti Pulkkasen lopputuloksissa 25:nneksi. Sijoitus 30 parhaan joukossa on Pulkkaselle kauden neljäs.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut