Korkeushyppääjä Ella Junnila on joutunut puurtamaan tekniikkaongelmien parissa olympiakauden alkupuolella. Hän saavutti maaliskuussa EM-hallikisoissa pronssimitalin Suomen ennätyksellä 196, mutta hyppy ei ole osunut kesäkaudella yhtä hyvin.
Kyse ei ole hypyn yhdestä yksityiskohdasta vaan suorituksen kokonaisuudesta, joka "vauhtihyppääjällä" lähtee onnistuneesta, hyvärytmisestä vauhdinjuoksusta.
– Hypyssäni vauhdin pitää kiihtyä kahdeksalla askeleella maksimiin, josta vielä pystyn ponnistamaan. Lisäksi vauhdin pitäisi kiihtyä tasaisesti, muuten juoksuasento todennäköisesti romahtaa eli tippuu pikkaisen alemmaksi, Junnila selvitti tiistain mediatilaisuudessa vauhdikkaan hyppynsä ideaa.
– Ponnistuksessa on tärkeintä, että pönkkä pitää, jotta saan siirrettyä vauhdin pystysuoraksi energiaksi.
Hallikaudella tekniikka toimi luotettavasti. Kesäkausi ei ole ollut yhtä helppo.
– Se on tosi pienistä jutuista kiinni, mutta ei ole vielä klikannut. Toisaalta ei myöskään ole estettä, miksei se voisi toimia, Junnila totesi.
Virittely viimeisillään
Junnila avasi kesän Jyväskylässä tuloksella 190. Sen jälkeen hän on ponnistellut tasaisesti 188–189 lukemille. Heinäkuun puolivälin kilpailu Lapinlahdella oli jo rohkaiseva tuloksesta 189 huolimatta.
– Se kilpailu oli erittäin positiivinen signaali. Kilpailussa tuli hyviä hyppyjä, vaikkei tulos ollut päätä huimaava, Junnila kertoi.
– Hyppy kehittyi hyvin ja sain siihen muutoksia, joita halusin.
Kilpailua edelsi kolmen viikon harjoitusjakso, jonka jälkeen harjoittelu on ollut kevyempää.
– Lapinlahden jälkeen on nostatettu pikkuhiljaa kuntoa ja virettä. Se tässä on edelleen vireillään, Junnila totesi etäyhteydellä Tokion kisakylästä.
Tarvitaan 193 tai 195
Korkeushypyn karsinta on kisaohjelmassa torstaina, ja finaalin tulosraja on 195. Sitä edeltävät korotukset ovat 193 ja 190, eikä karsintarajaa tarvitse välttämättä rikkoa, kun 12 parasta otetaan finaaliin.
– Luulen, että loppukilpailun raja asettuu 193:een tai 195:een, Junnila arveli.
– Uskon, että tulee myös hyvä keli hypätä. Jos aurinko paistaa, tulee kuuma, mutta käytössä on jäähdytyskeinot, sillä karsinta saattaa kestää tosi pitkään.
Junnilan karsinta- ja kisatavoite kohtaavat torstaina kello 3.15 Suomen aikaa.
– Tavoite on päästä finaaliin, Junnila ilmoitti.
Fiiliksiin miesten kilpailusta
Junnila on viihtynyt kisakylässä, ja lajeista hän seurasi erityisen tarkasti miesten korkeushyppyä sunnuntaina. Qatarin Mutaz Essa Barshim ja Italian Gianmarco Tamberi jakoivat sopuisasti voiton ilman uusintoja, kun molemmat olivat yltäneet puhtaalla pelillä 237:n yli ja kompastuneet 239:ään.
– Seurasin kilpailun tv:stä. Oli tasokas kisa, kun kymmenen miestä ylitti 230, Junnila todisti.
– Elin mukana kilpailussa ja olin vielä kisan jälkeenkin niin fiiliksissä, ettei nukkumisesta meinannut tulla mitään.
Junnila piti kaksikon osoittamasta urheiluhengestä. Barshimilla ja Tamberilla ei ollut halua uusintoihin voiton ratkomiseksi vaan he vastaanottivat mieluummin jaetun mestaruuden.
– Osasin odottaa sitä, sillä olen ymmärtänyt heidän olevan ystäviä myös kilpailuiden ulkopuolella. Säännöt myös sallivat sen. Se oli mielestäni oikea ratkaisu.