Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Santeri Örn ennätysajallaan satasen mestariksi – Helena Leveelahdelle tuplamestaruus

Rauno Laine / STT

Polvijärven Urheilijoiden Santeri Örn nappasi ennätyksellään 10,37 22-vuotiaiden 100 metrin Suomen mestaruuden lauantaina Turussa. Örnin ennätys ennen Turun kisaa oli 10,49. Hyvätasoisessa finaalissa himmeämmät palkintosijat valloittivat Porvoon Akilleksen kaksoset Viktor (10,50) ja William (10,57) Thor, jotka molemmat juoksivat ennätyksensä.

– Kauden tavoite oli 10,40:n alitus, ja nyt se onnistui parhaassa mahdollisessa paikassa. Onnistuin tekemään ehjän perusjuoksun alusta loppuun, enkä miettinyt liikaa aikaa, Örn iloitsi.

Joensuun yliopistossa kauppatieteitä opiskeleva nuorukainen on ollut pari vuotta pimennossa loukkaantumisen takia.

– Teloin oikean nilkkani armeijassa pari vuotta sitten. Kahden leikkauksen jälkeen olen saanut ehjän harjoituskauden, ja nyt tulokset alkavat näkyä.

Örn jättää sunnuntaina nuorten kisoissa 200 metrin matkan väliin, mutta parin viikon päästä Kalevan kisoissa hän aikoo juosta molemmat pikamatkat.

– Tampereelle lähdetään mitali mielessä, Örn hehkutti.

Helena Leveelahdelle kultaa myös sivulajissaan

Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti hallitsi hermonsa 22-vuotiaiden kuulantyönnössä ja vei Suomen mestaruuden kauden parhaallaan 14,93. Näin Leveelahden palkintokaappiin lähti toinen mestaruusmitali perjantain kiekonheiton lisäksi.

Leveelahti astui kuulakisassa kaksi ensimmäistä työntöään yli ja oli kolmannella kierroksella tiukan paikan edessä jatkokierroksille pääsyssä.

– Lähdin kolmanteen työntöön täysillä, vaikka jatkopaikka olisi irronnut selvästi heikommalla tuloksella. Kuulan harjoittelu on kesäaikana niin vähäistä, että en uskalla kisassa tehdä minkäänlaisia varmistelutyöntöjä. Ennen SM-kisoja oli alla viisi kuulatreeniä ja yksi kilpailu, Leveelahti kertoi.

Leveelahti verrytteli kuulakisaa varten aamupäivällä moukarin loppukilpailussa. Tuloksena ennätys 55,23 ja viides sija.

– Moukaria tekisi mieli muutaman kerran yrittää oikein tosissaan. Valmentajat sanoivat, että 60 metrin kaari olisi helppo nakki, jos vain osaisin pitää kädet suorina, Leveelahti totesi.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut