Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Konkaripelaaja Abubakari, 35, toi uskoa saarelaisille

Pasi Peltola / STT

Valmentajaa tuoreeltaan vaihtanut IFK Mariehamn repi eroa miesten jalkapalloliigan sarjataulukossa jumbojoukkue KTP:hen katkaisemalla neljän tappion sumansa. Ahvenanmaalaisten kauden toinen kotivoitto sunnuntaina irtosi yhtä lailla valmentajan vaihtoon päätyneen Ilveksen kustannuksella.

Kolme maalia IFK:lle tehnyt Muhamed Tehe Olawale sai taustalleen edes yhden kahden maalin miehen, kun 35-vuotias keskikenttäpelaaja Mohammed Abubakari puski kolme pistettä tuoneen maalin 65. minuutilla.

– Olisi ollut helpompaa, jos olisimme tehneet toisenkin maalin. Boksista onneksi löytyi laadukas maalintekijä, kehui voittomaalin keskityksen oikealta sivustalta antanut hämeenlinnalaiskasvatti Niilo Mäenpää, 23.

IFK:lla oli kauden kotiavauksen voiton jälkeen takana jo seitsemän ottelua, joista se oli napannut vain yhden pisteen kaimaseura HIFK:lta maalittomalla tuloksella. Seitsemän saarelaisten edellisen kotipelin maaliero oli 1–13.

IFK:lle ensi kertaa seitsemään liigapeliin hävinneen Ilveksen yhdeksän viimeisimmän vieraspelin saldona on kaksi pistettä yhteismaalein 5–16.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut