Jyväskylän Lohi on edennyt miesten superpesiksen karsintoihin. Lohi voitti sunnuntaina miesten ykköspesiksen ratkaisevassa välierässä Kuopiossa Puijon Pesiksen. Todelliseksi trilleriksi osoittautunut ottelu ratkesi vasta toisessa kotiutuslyöntikilpailussa, joka käytiin kolmen lyöjä-etenijäparin voimin.
Puijon Pesis vei ensimmäisen jakson luvuin 3–0. Toisella jaksolla Lohi kaivoi tarvittavan yhden juoksun ja piti ulkopelinsä puhtaana. Lohen ainokaisen löi Aleksi Karttunen ja kotiin eteni Valtteri Havukainen. Näin jaksot olivat tasan 1–1.
Supervuoroparissa juoksuja ei nähty. Ensimmäisessä viiden lyöjän kotiutuslyöntikisassa Puijon Pesis onnistui tekemään yhden juoksun. Lohi tasoitti tilanteen viimeisellä parillaan, jossa jokeri Juuso Tajakan hermot pitivät ja Tajakan lyönnillä kotiin ehti Waltteri Väistö.
Koska tilanne oli tasan, kotiutuskisaa jatkettiin vkolmen lyöjä-juoksija-parin voimin. Puijon Pesiksen ensimmäinen pari, lyöjänä Kasperi Laasonen ja etenijänä Ilari Penttinen, tehtaili Puijolle toisen juoksun. Myös Puijon kolmas lyöjä Waltteri Hämäläinen onnistui ja kotiin juoksi Niko Tuikka. Tilanne oli Puijolle jo 3-1.
Jyväskylän Lohi ei tästä kuitenkaan hätääntynyt. Ensimmäisenä kolmesta lyönyt Aleksi Karttunen kotiutti Janne Palomäen. Sama hurmos jatkui. Toisena lyönyt Teemu Lepistö kotiutti Valtteri Havukaisen.
Lopulta Lohen sankariksi nousi jälleen jokeri Juuso Tajakka. Tajakan ensimmäisellä lyönnillä kotiin kirmasi Waltteri Väistö. Näin Lohi voitti kotiutuskilpailun juoksuin 4–3 ja koko ottelun lukemin 2–1. Ottelusarjassa voitot Lohelle 2–1 ja tie superpesiksen karsintoihin oli auki.
Lohen pelit superpesiksen karsinnassa alkavat keskiviikkona 8. syyskuuta. Jyväskylän Lohea vastaan asettuu Kankaanpään Maila, joka sijoittui miesten superpesiksen runkosarjassa sijalle 13. Ottelusarjassa kotietu on Kankaanpäällä.
Superin karsinnat pelataan paras viidestä -järjestelmällä eli se joukkue, jolla on kolme voittoa kasassa ensin, pelaa ensi kaudella miesten superpesiksessä.