Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Bottas oli aika-ajon nopein Monzassa

Valtteri Bottas oli Monzan radalla sprinttikisan aika-ajon nopein ja lähtee lauantain kisaan paalupaikalta. AFP / LEHTIKUVA

Pasi Rein, Luis Vasconcelos / STT

Valtteri Bottas otti makoisan ykköstilan formula 1:n MM-sarjan 14. kilpailun Italian gp:n aika-ajossa. Mercedekset hallitsivat aika-ajoa alusta loppuun, ja Bottas jätti kahta ensimmäistä osiota hallinneen tallitoverinsa Lewis Hamiltonin ratkaisuvaiheessa toiseksi.

Kärkikaksikon ero oli vain 96 sadasosaa, mutta MM-sarjaa johtava Max Verstappen oli kolmanneksi nopeimpana jo 0,4 sekuntia Bottasta hitaampi.

– Tuntui hyvältä. Nautin siitä kierroksesta. Se oli tosi hyvä, Bottas iloitsi.

– Auto on tuntunut hyvältä koko viikonlopun ja nyt ero Red Bulliin oli aika suuri. Olemme olleet jopa vahvempia kuin ennalta odotimme, ja täytyy toivoa, että tilanne on sama myös kilpailussa.

Aika-ajossa ratkaistiin lähtöjärjestys lauantain sprinttikilpailuun.

– Sprintissä meillä on hyvät mahdollisuudet ottaa pisteitä, joten tähtää maksimipisteisiin, Bottas suunnitteli.

Moottorirangaistus sopii Monzaan

Sprintissä ratkaistaan lähtöjärjestys Monzan varsinaiseen kilpailuun, mutta Bottas ja Hamilton menettävät asemansa joka tapauksessa. Mercedes käyttää sunnuntaina moottorisäännön mukaisen rangaistuksen ylimääräisen voimanlähteen käytöstä, joten kaksikko starttaa sunnuntaina matkaan joukon hänniltä.

– Keskitymme ensin sprinttiin ja suunnittelemme sen jälkeen jatkoa, Bottas kertoi.

– Tämän päivän vauhdin perustella olen kuitenkin varma, että voimme ottaa kunnon pisteet myös sunnuntain kilpailusta.

Taktiikka suunnitellaan sprinttikilpailun jälkeen.

– Voimme tehdä jotain asioita hieman eri tavalla, kun pyrimme nousemaan takaa kohti kärkeä. Siitä pitäisi tulla mielenkiintoinen taistelu, Bottas ennakoi.

Monzan rata sopii rangaistukseen hyvin, sillä radan pitkillä suorilla on hyvät ohituspaikat.

Kimi Räikkönen antoi viime viikolla positiivisen koronanäytteen eikä kilpaile Italian gp:ssä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut