Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Pieksämäen Naarajärvellä asuva Esapekka Lappi on syntynyt ja kasvanut Pieksämäellä, mutta vanhan vesitornin katolla hän vieraili ensimmäistä kertaa Keskisuomalaisen valokuvaajan kanssa. Sami Saarenpää

Esapekka Lappi jäi viime kauden jälkeen työttömäksi, mutta pelasi managerinsa kanssa korttinsa oikein – kaksi selvää voittoa WRC2-luokassa palauttivat pieksämäkeläisen takaisin Toyotalle

Ari Mäntylä

Ari Mäntylä

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylän MM-rallin virallisessa kisaoppaassa. Kisaoppaan näköislehti on luettavissa ilmaiseksi.

Kun Esapekka Lappi, 30, nousi Fordin WRC-autosta Monzan rallin jälkeen Suomen itsenäisyyspäivänä viime joulukuussa, olivat ajatukset alakuloiset ja haikeat. Taival M-Sportilla oli tullut päätökseen, eikä jatkosta rallin MM-sarjassa ollut tietoa.

– Olin varautunut siihen, että se oli mun viimeinen MM-rallini. Jäin ihan tyhjän päälle, Lappi kertoo.

Lapille oli tarjottu mahdollisuutta jatkaa M-Sportilla, mutta asiakaskuljettajana. Hänen taustajoukkonsa olisi pitänyt kerätä tallille rahaa, jotta ura Fordin ratissa olisi jatkunut.

– Mietin sellaista mahdollisuutta, että olisin ajanut ilmaiseksi. Mutta ei mulla ollut motivaatiota jatkaa autolla, jolla voi tulla tulosta vain muiden keskeytysten kautta, Lappi sanoo.

Lappi ajoi viime vuonna seitsemän MM-rallia M-Sportin Fordilla, mutta palkan maksoi Citroen, joka oli vetäytynyt rallin MM-sarjasta kesken Lapin sopimuskauden. Lappi ajoi Fordilla neljänneksi Monte Carlon ja Monzan ralleissa sekä sijoille 5–7 Ruotsissa, Turkissa ja Virossa.

– Fordilla ehti muiden kyytiin teknisellä tiellä, Lappi myöntää.

Silloin on hauska ajaa, kun on kilpailukykyiset vehkeet. Ihan sama, onko auto WRC vai R5.

Mutta sen paremmin Lappi kuin hänen taustajoukkonsa eivät halunneet jatkaa yhteistyötä M-Sportin kanssa. Koronapandemia oli lyönyt kovaa M-Sportin liiketoimintaan ja rallin MM-sarjassa se tarkoitti säästämistä.

Talli osallistui MM-ralleihin, koska niin oli sovittu MM-sarjan promoottorin kanssa. Kun säästäminen nousi sijoituksia tärkeämmäksi arvoksi, ei Lappi jäänyt kaipaamaan aikaansa M-Sportilla.

Tämän vuoden tammikuussa Lappi oli työtön tehdaskuljettaja.

– Jatkon suhteen ei ollut mitään tiedossa. Sitä jo rupesi ajattelemaan, että oliko tämä (ura tehdaskuljettajana) nyt sitten tässä. Aika ohuina pidin saumoja kauden 2022 MM-sarjan suhteen.

Mutta MM-ralliin Lappi kuitenkin valmistautui. Joulukuussa oli tullut tieto Ruotsin MM-rallin perumisesta ja Rovaniemen MM-rallin tulemisesta sen tilalle.

Halusin ajaa Jyväskylän vielä ainakinkerran hyvällä autolla. Jäisi itselle parempi fiilis.

– Olen aina tykännyt Tunturirallista ja halusin ehdottomasti mennä ajamaan MM-rallia lumelle. Olihan se ainutlaatuinen tilaisuus.

Lappi aloitti uransa rallin MM-sarjassa lievestuorelaisen Eero Räikkösen rallitallin Printsportin autolla vuonna 2011. Kymmentä vuotta myöhemmin Lappi oli jälleen MM-rallin lähtöviivalla Printsportin autolla.

– Olin käynyt ajamassa Eeron Volkswagen Pololla kesällä 2020. Yllätyin miten hyvä sitä oli ajaa ja miten hyvä pito siinä oli. Volkkarin alustan geometria on todella hyvä, hän sanoo.

Esapekka Lappi viihtyy perheineen Pieksämäellä. Oma koti tarjoaa asumisen mukavutta ja kolmen lapsen isovanhemmat asuvat lähellä. Sami Saarenpää

Lapin käsitys kilpailukykyisestä R5-luokan Volkswagen Polosta vain vahvistui testeissä, kun hän kellotti kulmakarvoja nostattavia aikoja samalla tiellä WRC3-luokan hallitsevan maailmanmestarin Jari Huttusen kanssa.

– Heti ensimmäisen pätkän jälkeen Rovaniemellä tiedettiin, että Pololla pärjää.

Lappi ajoi luokkapohjat kahdeksalle erikoiskokeelle kymmenestä, johti Rovaniemen MM-rallin WRC2-luokkaa lähdöstä maaliin ja jätti toiseksi tulleen Andreas Mikkelsenin 47,7 sekunnin päähän. Se oli vahva näyttö tallipäälliköille.

– Silloin on hauska ajaa, kun on kilpailukykyiset vehkeet. Ihan sama, että onko auto WRC vai R5, Lappi korostaa.

Rovaniemen MM-rallin menestys synnytti ajatuksen toisesta näyttökisasta. Sen piti olla joku Lapille hankalampi kisa eli joku muu kuin Viron tai Jyväskylän MM-ralli.

Lappi on ajanut yhden seitsemästä MM-rallin palkintopallisijastaan Sardinian rallissa. Mutta Sardinian sijaan Lappi ja hänen managerinsa Erik Veiby valitsivat Portugalin rallin, koska Lapin perheessä kolmannen lapsen laskettu aika oli lähellä Sardinian viikonloppua.

Lapin edellinen kilpailu Portugalin MM-rallissa oli päättynyt kaatoon ja keskeytykseen, mutta nyt tuli tulosta. Lappi voitti WRC2-luokan 1.42 minuutin erolla Teemu Suniseen.

– Ajaminen tuntui taas todella hyvältä, vaikka jouduttiinkin ajamaan paljon käytetyillä renkailla. Tavoitteena oli voitto ja se saavutettiin.

Lappi ja Veiby olisivat ehkä ilmoittautuneet vielä Viron ralliin heinäkuussa, mutta siihen ei ollut tarvetta. Toyotan rallitallin päällikkö Jari-Matti Latvala oli ilmoittanut kesäkuun alussa Sardinian rallissa, että Lapin nimi on sillä lyhyellä listalla, josta valitaan Toyotalle neljäs tehdaskuljettaja kaudelle 2022.

Toyotan rallitalli Toyota Gazoo Racing ei ole vahvistanut kauden 2022 kuljettajiaan, mutta Keskisuomalaisen tietojen mukaan Lappi jakaa kolmannen Toyota Rally1-auton Sebastien Ogierin kanssa. Lappi ajaa ainakin puolet kauden 2022 MM-ralleista Toyotalla.

Lappi ja Erik Veiby pelasivat korttinsa oikein tänä vuonna. Volkswagen Polon vuokraaminen kahteen MM-ralliin maksoi yli 200 000 euroa, mutta se kannatti. Lapin kaksi luokkavoittoa riitti paluuseen Toyotan tehdastalliin.

Pieksämäen arkkitehtuurissa on samaa ankeutta kuin Esapekka Lapin kaudessa Fordin rallitallissa viime kaudella. Sami Saarenpää

Esapekka Lappi oli Tommi Mäkisen johtaman Toyotan rallitallin kolmas tehdaskuljettaja vuosina 2017 ja 2018.

Kaudella 2017 hänen tallikavereinaan ajoivat Latvala ja Juho Hänninen. Vuonna 2018 Hännisen tilalle tuli Ott Tänak.

Vaikka Lappi voitti Jyväskylän MM-rallin vuonna 2017 ja ylsi kolme kertaa MM-rallissa kolmanneksi vuonna 2018, tunsi hän olevansa Toyotalla se kolmas kuljettaja. Varsinkin kaudella 2018 marssijärjestys oli selvä: Tänak ensin ja Latvala sitten. Lappi teki johtopäätökset ja siirtyi Citroenille kaudeksi 2019.

– Nyt voi jälkiviisaana sanoa, että se oli huono ratkaisu. Mutta senhetkisen tiedon ja tuntemuksen perusteella se tuntui hyvältä ratkaisulta. Citroen halusi minut ja kuvittelin meneväni sinne ykköskuskiksi, Lappi toteaa.

Lappi kamppaili kauden 2019 Ogier tallikaverinaan. Lappi sijoittui toiseksi Ruotsissa, Suomessa ja Turkissa.

– Citroen oli mukava talli ja tykkäsin olla siellä. Mutta sitten kävi miten kävi, Lappi viittaa Citroenin päätökseen vetäytyä rallin MM-sarjasta kauden 2019 jälkeen.

Kaksi kautta Toyotalla vaikuttivat vahvasti siihen, että Lappi on jälleen Yariksen puikoissa MM-rallissa ja ensi vuonna MM-sarjassa. Toyotan tallipäällikkö Latvala, tekninen johtaja Tom Fowler, urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström, tapahtumajohtaja Jarmo Lehtinen sekä koko joukko mekaanikkoja ovat Lapille ennestään tuttuja.

– Tuntuu kuin menisi takaisin kotiin, Lappi tuumaa.

Lappi kysyi Toyotan WRC-autoa vuokralle Jyväskylän MM-ralliin jo helmikuussa. Tuolloin hän valmistautui jopa päättämään uransa MM-sarjassa.

– Halusin ajaa Jyväskylän vielä ainakin kerran hyvällä autolla. Jäisi itselle parempi fiilis (MM-urasta), Lappi kertoo.

Ja Toyotan WRC-auton Lappi saikin. Mutta käsillä ei ole uran lopetus MM-sarjassa, vaan sen jatkuminen. Jyväskylän MM-ralli on Lapille uusi alku, toisen Toyota-kauden ensimmäinen näytös.

– Olen saanut uuden vaihteen päälle. Olen motivoitunut ja kuljettajana koen olevani parhaimmillani. Olen kypsynyt kuljettajana, onhan ralli kokemuslaji, Lappi viittaa 64 MM-starttiinsa.

Mutta sankaritekojen aika ei ole vielä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Keski-Suomen sorateillä. Lappi saa testata Toyota Yarista yhden päivän, mutta silti kymmenen kuukauden ajotauko näkyy ensimmäisenä ajopäivänä perjantaina.

– Sen voi unohtaa, että taistelisin voitosta. Testipäivä menee autoon totutellessa ja perussäätöjen saamisesta kohdalleen.

– Totuttelussa menee myös perjantai. Lauantaina ja sunnuntaina pitäisi pystyä jo ajamaan hyviä ek-aikoja, Lappi suunnittelee.

Yllätysvoitto ja työvoitto WRC-autoilla Jyväskylästä

Esapekka Lappi on osallistunut Jyväskylän MM-ralliin kolme kertaa WRC-autolla. Vuonna 2017 hän ajoi yllätysvoittoon Toyotalla ja vuonna 2019 hän sijoittui toiseksi Citroenilla. Lappi arvostaa uransa ensimmäistä voittoa suuresti, mutta ajollisesti hän pitää vuoden 2019 toista sijaa parempana saavutuksena.

– Toinen sija Citroenilla oli työvoitto. Autoa joutui viemään koko ajan todella rajoilla, Lappi muistelee kaksi vuotta myöhemmin.

Lappi taisteli vuonna 2019 raivoisasti sekunneista Toyotan Ott Tänakin, Jari-Matti Latvalan ja Kris Meeken kanssa. Taistelu hellitti, kun Latvala ja Meeke osuivat kiveen Ouninpohjassa.

– Siihen asti mentiin ihan rajoilla. Jälkeen päin olen miettinyt, että miten sitä pystyikin ajamaan niin hyvin, Lappi tuumaa.

Lappi ajoi maaliin 25,8 sekuntia huonommalla kokonaisajalla kuin Tänak, mutta piti Latvalan takanaan 7,6 sekunnin turvin.

Toinen sija sivusi Lapin parasta tulosta Citroenilla. Hän oli yltänyt toiseksi myös Ruotsin MM-rallissa 2019.

Lappi ajoi WRC-autolla vasta neljättä MM-ralliaan vuonna 2017, kun hän onnistui voittamaan Jyväskylän MM-rallin. Kilpailu ratkesi Lapin eduksi lauantaina, kun Latvala joutui keskeyttämään johtopaikalta tekniseen vikaan.

Lappi oli yllättäen lähes minuutin johdossa ja se piti maaliin saakka.

– Jari-Matti oli noussut mun ohi kärkipaikalle ennen keskeytystään, eikä mulla ollut eväitä vastata hänen vauhtiinsa. En olisi ajamalla hänelle kerennyt, Lappi toteaa.

WRC2-luokan Skodalla Lappi on juhlinut kahdesti luokkavoittoa Jyväskylän MM-rallissa: vuonna 2015 kahden minuutin erolla seuraavaan ja vuonna 2016 voittomarginaaliksi kirjattiin 41,7 sekuntia.

Vuonna 2016 Lappi kruunattiin WRC2-luokan maailmanmestariksi.

Etusivulla nyt