Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

FC Vaajakosken kotiottelut päättyivät voittoon ja illalla saunajuhliin – "Joudutaan jo tänään saunomaan niin sanottu päätössauna"

1 FCV

0 VIFK

Pitkään näytti, että FC Vaajakosken kauden viimeisestä kotiottelusta Kakkosen C-lohkossa tulee tasapeli. Kuinkas ollakaan, FCV:lle myönnettiin toisen puoliajan lisäajalla rankkari, ja punapaitaisten Niko Lohi pisti pallon sisään.

Vielä tämän kauden loppuun asti FCV:n päävalmentajana toimiva Sami Okkonen sanoi, että sää ja pelialusta tekivät ottelusta hankalan.

Sanoisin, että ihan hyvä peli meiltä. Vastustaja potki jaloille ja pelasi pitkää palloa, mutta me yritimme pelata jalkapalloa.

– Ensimmäisellä jaksolla oli todella paljon maalipaikkoja, mutta emme vaan saaneet palloa maaliin.

– Kärsivällisyytemme kuitenkin riitti, ja onneksi saimme loppuun rankkarin. Se oli täysin ansaittu voitto, joka olisi voinut olla suurinumeroisempi.

FCV:n kausi päättyy ensi viikon sunnuntaina vieraspeliin OTP:tä vastaan. Se on tällä hetkellä lohkon neljäntenä, ja tapapeli viimeisestä ottelusta riittäisi sijan varmistamiseen.

– Harmi toki, että kausi päättyy jo sunnuntaina, joudutaan jo tänään saunomaan niin sanottu päätössauna, Okkonen jutteli lauantaina.