Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Khataevin hyökkäykset jäivät vajaiksi, haave mitalista karkasi MM-kehässä

Arslan Khataev (vas.) karsiutui mitaleilta nyrkkeilyn miesten MM-kisoissa. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

Kaija Yliniemi / STT

Nyrkkeilyliiton nuorten olympiavalmentaja Joni Turunen pysyy suomalaismiesten tuoreimpana miesten MM-mitalistina. Porvoolainen Arslan Khataev otteli tiistaina miesten MM-kisojen puolivälierissä, mutta Dominikaanisen tasavallan Alexy De la Cruz Baez kukisti hänet hajaäänin 4–1. Ottelu kuului alle 60 kilon sarjaan.

– Harmi kyllä. Oli jo kaivattu uutta verta suomalaisten MM-mitalistien tilastoon, Turunen kertoi puhelimitse MM-kehän ääreltä Serbian Belgradista.

Turunen otteli amatööriurallaan kaksi MM-pronssia, joista jälkimmäisen Belfastissa 57-kiloisten sarjassa vuonna 2001. Naisissa MM-amatöörimenestystä on tullut viime vuosinakin Mira Potkosen ja Elina Gustafssonin mitaleilla.

MM-kisoissa välieräpaikka olisi taannut mitalin, mutta vastus oli tiistaina Khataevia parempi, eikä suomalaisiskijäkään ollut parhaimmillaan.

– Arslanin nyrkkeily oli tukkoisen oloista, ei niin terävää kuin kisojen aiemmissa otteluissa. Kaveri oli pidempi, ja Arslanin hyökkäykset jäivät vajaiksi, Turunen kommentoi.

Khataevilla on Turusen mukaan kuitenkin lupaava tulevaisuus. Tshetsheniasta 12-vuotiaana Suomeen veljensä kanssa muuttanut Khataev on noussut systemaattisella työllä kohti kärkeä.

– Arslanilla oli kaikin puolin hieno turnaus, Turunen totesi.

MM-kehästä kolme voittoa

Ennen tiistain tappiotaan Khataev kukisti ensimmäisellä kierroksella Israelin Bishara Sabbarin 4–1 ja toisella kierroksella Mongolian Tulga Oyunbaatarin tuomarin keskeytyksellä loukkaantumisen takia kolmannessa erässä. Sunnuntaina Khataev voitti Azerbaidzhania edustavan Tayfur Alijevin 4–1.

MM-kunnon suomalaiset viimeistelivät lokakuisella leirillä Italian Assisissa. Khataevin lisäksi joukkueeseen kuuluivat 75-kiloisissa Anton Embulaev ja 80-kiloisissa Nikita Nystedt. Heidän taipaleensa jäi MM-kehässä yhteen otteluun.

Nyrkkeilijöiden seuraavat tavoitteet ovat joulukuisissa SM-kisoissa Helsingissä ja tammikuuhun siirtyneessä Tammer-turnauksessa Tampereella.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut