Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Naisten salibandymaajoukkue eteni murskavoitolla MM-kisojen välieriin

Veera Kauppi kasvatti kahdella maalillaan maajoukkueuransa maalilukeman 97:ään. Staffan Claesson / LEHTIKUVA

STT

Veera Kauppi, Sanni Nieminen, Jenna Saario, Laura Rantanen ja Oona Kauppi paukuttelivat maaleillaan Puolan neljässä minuutissa polvilleen salibandyn naisten MM-kisojen puolivälierissä. Suomi hallitsi peliä alusta loppuun ja otti Uppsalan kisoissa välieräpaikan lukemin 14–0.

Suomen pelit jatkuvat lauantain välierissä. Vastaan tulee perjantaina pelattavan Tshekki–Tanska-puolivälierän voittaja.

Suomi aloitti puolivälierän Puolaa vastaan hyvällä rytmillä ja huikeilla tehoilla. Peli oli vajaassa neljässä minuutissa 5–0.

– Puhuimme ennen peliä, että ottelun alkuun pitää olla valmiina, kaksi osumaa viimeistellyt puolustaja Elli Kylmäluoma sanoi ensimmäisellä erätauolla Ylen tv-haastattelussa.

Suomi pääsi toiseen erään 8–0-johdossa ja joukkue hölläsi hieman otetta. Sanni Nieminen teki erän ainoan maalin, kun suomalaiset kierrättivät palloa hyökkäyspäässä ajelematta enää yhtä ahneesti Puolan maalille kuin ottelun alussa.

– Pudotuspelit menossa, joten joka otteluun lähdetään täydellä, Niemien selitti terävää alkua.

Veera Kauppi lähestyy sataa

Turvallisessa johtoasemassa Suomi piti pallon hallussa ja varoi päästämästä Puolaa vastahyökkäyksiin.

– Pitää olla pallollisena fiksu, Nieminen kommentoi toisella erätauolla Suomen taktiikkaa.

Maalistaan Nieminen kiitteli Ella Sundströmiä.

– Tuli täydellinen syöttö, siitä oli hyvä vetää maaliin, Nieminen totesi.

Laura Manninen, Elli Kylmäluoma ja Veera Kauppi viimeistelivät päätöserässä maaleillaan Suomen voittolukemat 14–0:aan.

– Aika odotettu peli, mutten arvannut, että ero repeää näin suureksi, Manninen tiivisti tapahtumat ottelun jälkeen.

– Hienoa, että onnistumisia tuli nyt laajalle rintamalle.

Veera Kauppi kasvatti kahdella maalillaan maajoukkueuransa maalilukeman 97:ään.

---------------------

Korjattu aiempaa uutista klo 19.49: Suomen 11. ja 12. maali on merkitty tilastoissa Elli Kylmäluomalle.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut