Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sportille kaivattu kotivoitto

Vaasan Sport päätti neljän peräkkäisen kotiottelun putken voittoon Porin Ässistä jääkiekkoliigan lauantain kierroksella. Lopputulos 2–1 (0–1, 0–0, 1–0, 0–0, 1–0) saatiin voittomaalikisan jälkeen, ja se kertoo hyvin ottelusta, sillä vauhtia oli, mutta ei tehoja.

Kukaan Sportia lähellä olevista ei ollut tyytyväinen neljän peräkkäisen kotiottelun saldoon, sillä 12:sta mahdollista pisteestä Sport hankki neljä. Monen mielestä onni oli, ettei kolmeen viimeiseen kotiotteluun päässyt yleisöä.

Vaasaan tultaessa Ässiä rasitti neljän ottelun tappioputki, joka nyt siis lisääntyi yhdellä, viiteen. Ässien puolustukseksi on sanottava, että viiden ottelun tappioputken aikana Ässät kohtasi huippujoukkueista Ilveksen kahdesti sekä Kärpät ja Jukurit.

Ässät kuitenkin antoi itsestään hyvän ja taistelevan kuvan. Kuuden minuutin kohdalla tullutta johtoa puolustettiin uhrautuvasti aina kolmanteen erään saakka, mutta tehottomuus jatkui voittomaalikisassa.

Sport esitteli kauden kolmannen maalivahtinsa tositoimissa, kun torstaina Sportin joukkueeseen liittynyt Samuel Jukuri pääsi aloituskokoonpanoon. Jukuri pelasi hyvän pelin ja antoi joukkueelleen mahdollisuuden kilpailla voitosta.