Pekingin talviolympialaiset nostaa Kiinan valtiojohdon kannalta kiusallisesti maan ihmisoikeustilanteen kansainväliseen tarkasteluun. Uiguurien sorto, Hongkongin demokratia-aktivismin vaientaminen ja Tiibetin kysymys on pakko nostaa esiin maissa, joissa koetaan, että urheilun tulee edistää oikeudenmukaisuuden, demokratian, rauhan, vapauden ja tasa-arvon kaltaisia arvoja.
Kiinan näkökulmasta urheilu pitäisi nyt erottaa politiikasta. Maan ulkoministeri Wang Yi vaati viime viikolla, että "Yhdysvallat lakkaisi puuttumasta Pekingin olympialaisiin".
Wang viittasi Yhdysvaltain aloitteesta toteutettavaan, ainakin kahdeksan maan diplomaattiseen boikottiin. Maat osallistuvat kisoihin normaalisti, mutta eivät lähetä kisapaikalle valtiovallan edustajia vastalauseena Kiinan ihmisoikeusrikkomuksille.
Ajatus urheilun ja politiikan erottamisesta toisistaan on epärealistinen. Urheilua on aina käytetty varsinkin suurtapahtumien yhteydessä politiikan välineenä. Natsi-Saksan voimannäyttö Berliinin 1936 kisoissa ja olympiaboikotit 1976–1984 ovat tunnetuimpia tapauksia.
Suomi on boikotoimatta aktiivinen
Suomi on ottanut linjakseen olla boikotoimatta urheilutapahtumia. Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori vahvisti asian ytimekkäästi 25. tammikuuta järjestetyssä webinaarissa aiheesta "Urheiludiplomatia Suomen työkalupakissa".
– Emme boikotoi, mutta Suomi on aktiivinen toimija kansainvälisessä urheiluliikkeessä, Vapaavuori alleviivasi puheenvuorossaan.
Suomen urheiludiplomatia otti ensiaskeleensa Tukholman 1912 kesäolympialaisten avajaisissa. Venäjän jälkeen stadionille astelleet Suomen suuriruhtinaskunnan edustajat jättivät välin Venäjään ja marssivat kentällä Finland-kyltin perässä.
Kesäolympialaisten järjestäminen Helsingissä oli vielä vaikuttavampi siirto.
– Sellainen urheilutapahtuma Suomen kaltaisessa maassa järjestettynä vuonna 1952 oli selkeästi myös turvallisuuspolitiikkaa, emeritussuurlähettiläs Hannu Himanen totesi urheiludiplomatiaseminaarissa.
– Suomi avasi ovensa, maailma tuli kylään ja rakennettiin suhteita, jotka sitoivat Suomea läntiseen maailmaan tilanteessa, jossa oltiin tiukasti Neuvostoliiton puristuksissa.
Yli satavuotiaana Suomi saattaa keskittyä urheiludiplomatiassa arvojen edistämiseen.
Alivaltiosihteeri Kai Sauer otti seminaarissa esiin Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta kohdan, jossa Suomen toiminnan keskeiseksi arvopohjaksi määritetään ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate, demokratia, rauha, vapaus sekä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen.
– Aika vahva viesti, Sauer huomautti.
– Ulkoministeriössä urheilun ja politiikan yhteys on ollut nouseva aihe jo jonkin aikaa.
Urheiluyhteisön pitää uudistua
Urheiluyhteisön täytyy uudistua läpinäkyväksi, demokraattiseksi ja ympäristön kannalta kestäväksi vahvistaakseen uskottavuuttaan kansanliikkeenä.
Olympialaisia ja muita urheilun suurtapahtumia voi edelleen käyttää nationalismin ja voimapolitiikan edistämiseksi. Tai "urheilupesuun", jonka avulla piilotellaan valtioiden joitain toimia ja pyritään kiillottamaan kolhiintunutta mainetta.
Varsinkin itsevaltaisilla mailla on resurssit käyttää urheilua hyväksi tavalla, jossa urheilijat joutuvat sijaiskärsijöiksi.
Sotshin 2014 talviolympialaiset on urheiluhistorian tunnetuimpia tapauksia. Venäjä järjesti kisat kuluja tai ympäristökuormaa kaihtamatta ja tavoitteli menestystä kaikin keinoin suurvaltapoliittisten päämääriensä edistämiseksi.
Venäjällä oli kisoissa ylhäältä johdettu dopingohjelma, johon osallistui muun muassa Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.
– Urheilu tarjoaa väylän hyvään ja pahaan, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola tiivisti asian seminaarissa.
Kansainvälinen olympialiike on paneutunut ongelmiin tarkentamalla sääntöjään ja varsinkin kiristämällä kisojen myöntämisen kriteeristöä.
Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson ehdotti seminaarissa, että kisaisännyyden ehtoihin liitettäisiin ympäristöasioiden ja kestävän kehityksen lisäksi myös ihmisoikeudet.
Tehokkaaksi keinoksi arvioitiin myös olympialaisten ja jalkapallon arvokisojen kaltaisten jättitapahtumien pilkkominen osiin useamman maan järjestettäviksi.
Urheilijat pitäisi suojata
Seminaarissa oli myös vankka yksimielisyys siitä, ettei urheilutapahtumiin liittyvien epäkohtien vastustaminen saa jäädä urheilijoiden kontolle.
Esimerkiksi suomalaiset jalkapalloilijat ovat nostaneet esiin jalkapallon 2022 MM-kisat järjestävän Qatarin kisarakentamisen epäkohdat ja rasismin erityisesti Glen Kamaraan kohdistuneen solvauksen yhteydessä.
– Amnesty nostaa hattua urheilijoiden aktiiviselle toiminnalle, mutta ei voi odottaa, että urheilija vaikuttaa uraansa (haitallisesti) edistääkseen ihmisoikeuksia. Urheilijaa ei pitäisi saattaa sellaiseen tilanteeseen, Amnestyn Frank Johansson korosti.
Urheilujärjestöjen pitäisi toimia ennakoivasti niin, etteivät urheilijat tai kansalliset lajiliitot joudu kantamaan vastuuta.
Kokenut urheiluvaikuttaja Kalervo Kummola mainitsi tällaisesta esimerkkinä Valko-Venäjän ihmisoikeusrikkomukset, joiden seurauksena maalta vietiin jääkiekon 2021 MM-kisojen isännyys.
– Onnistuimme puuttumaan asiaan ajoissa niin, etteivät urheililijat ja kansalliset liitot joutuneet tekemään ratkaisuja, Kummola muistutti.
Tuskallisen hitaita liikkeitä
Pekingin talvikisojen kynnyksellä ollaan jälleen tilanteessa, jossa yksittäinen urheilija saattaa kohdata kysymyksiä Kiinan ihmisoikeustilanteesta.
– Väärä paikka pakottaa urheilija tekemään valintoja jonkun maan hallinnon vuoksi. Päätöksentekijöiden pitää hoitaa asiat paremmin, kun kisapaikkoja myönnetään, KOK:n urheilijakomission puheenjohtaja Emma Terho korosti.
– Urheilijalla pitää olla mahdollisuuksia nostaa esille heille tärkeitä asioita, mutta urheilijan on myös saatava olla ottamatta kantaa.
Suomi ajaa urheilussa aktiivisesti myönteiseksi koettuja asioita. Urheilu tarjoaa näkyvyyttä ja toimii keskusteluyhteisönä, mutta parhaimmillaankin tulokset ovat hitaita.
– Globaalit järjestöt pitävät sisällään koko arvojen kirjon, Vapaavuori taustoitti muutoksen jähmeyttä.
Hitaat liikahdukset eivät ole kuitenkaan murentaneet Terhon uskoa paremmasta.
– Urheilun avulla ei voi poistaa kaikkia maailman ongelmia, mutta maailmasta voi tehdä urheilun avulla vähän paremman paikan. Jo se on tavoittelemisen arvoista, Terho korosti.