Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sam Lofquist päätti kuivan jaksonsa

Pelicans ja KooKoo olivat pelanneet ennen tiistain ottelua neljästi vastakkain, ja joka kerta voitto oli jäänyt kotijoukkueelle. Tähän tilastoon tuli muutos, kun kouvolalaiset ryöstivät Pelicansin kotiluolasta kaksi pistettä Sam Lofquistin jatkoaikamaalilla. Osuma syntyi 40 sekuntia ennen loppua.

Yrityksen puutteesta Lofquistia on turha syyttää. Puolustaja pommitti yhteensä 11 laukausta. Voittomaali oli varmasti vapauttava, sillä Lofquist ehti pelata 11 kamppailua ilman osumaa.

KooKoo sai pelata yhdeksän kertaa ylivoimalla onnistumatta kertaakaan.

– Ylivoimamme ei ollut huonoa, vaikka maalit jäivätkin puuttumaan. Nyt siinä oli uhat päällä ja se oli vaarallista. Päivän selvää on tietysti se, että jatkossa pitää tulla enemmän tulosta, KooKoon päävalmentaja Olli Salo sanaili.

KooKoo nousi voiton turvin pisteen päähän Pelicansista. Viimeisistä playoff-paikoista tullaan käymään kova taistelu, vaikka pelejä on vielä tukku edessäpäin.

– Me sorruimme jäähyilyyn. Mielellään olisin pelannut enemmän hyökkäyspäässä, kun sain maukkaan näyttöpaikan ykkösketjussa, yhdessä Lukas Jasekin ja Iikka Kangasniemen kanssa hyökännyt Leevi Tukiainen sanoi.