Jääkiekon MM-kisojen Helsingin ottelut siirtyvät Nordenskiöldinkadulle

Jääkiekon MM-kisojen A-lohkon ottelut pelataan Helsingin Nordenskiöldinkadun jäähallissa, Suomen Jääkiekkoliitto tiedotti. Alun perin ottelut oli tarkoitus pelata Helsingin areenassa, jonka omistajien joukossa on kansainvälisillä pakotelistoilla olevia venäläisiä.

Helsingissä pelataan A-alkulohkon lisäksi kaksi puolivälieräottelua. Helsingin jäähallin yleisökapasiteetti on 8 200 henkilöä, ja siellä on aiemmin pelattu miesten MM-kisoja kolmesti, viimeksi vuonna 1991.

– Ei meillä ollut muuta vaihtoehtoa. Me olimme irtisanoneet sopimuksen entisen Hartwall Areenan kanssa ja piti löytää toinen pelipaikka Helsingistä. Nordenskiöldinkadulla oltiin tällä viikolla evaluoimassa ja me saamme sinne ihan hyvät kisat järjestettyä, MM-kisojen pääsihteeri ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallituksen jäsen Heikki Hietanen kertoi STT:lle.

Pelipaikan vaihdon vaikutuksesta lipunmyyntiin on luvassa lisätietoa ensi viikolla.

Venäjän ja Valko-Venäjän tilalle Ranska ja Itävalta

Helsingin areena tunnettiin pitkään juomayhtiö Hartwallin nimikkoareenana, mutta yhtiö irtisanoi markkinointisopimuksensa areenaa hoitavan Helsinki Halli Oy :n kanssa. Vuonna 1997 käyttöön otettu areena on toiminut jääkiekkojoukkue Helsingin Jokerien kotihallina ja siellä on järjestetty myös konsertteja.

Ilta-Sanomat uutisoi omien lähteidensä pohjalta tiistaina, että Helsingin jäähalli on MM-kisojen toinen pelipaikka. Jääkiekon miesten MM-kisat pelataan 13.–29. toukokuuta Tampereella ja Helsingissä.

Venäjä ja Valko-Venäjä on suljettu MM-kisoista. Niiden tilalle kisoihin nostetaan Ranska ja Itävalta. Otteluohjelma turnauksessa pysyy muuten ennallaan.

IIHF kertoi nettisivuillaan , että vuodenvaihteessa koronatartuntojen takia keskeytetty nuorten MM-turnaus on tarkoitus pelata 9.–20. elokuuta Edmontonissa. Joulukuisten pelien tulokset eivät jää voimaan, ja elokuussa pelaamaan pääsevät saman ikäluokan pelaajat kuin viime vuodenvaihteessa eli 2002 tai myöhemmin syntyneet.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut