Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kalle Samooja golfasi Dohan tuulissa jaetulle viidennelle sijalle

Kalle Samooja ylsi golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Dohassa jaetulle viidennelle sijalle. Samooja käytti tuulisissa ja vaikeissa oloissa pelatulla päätöskierroksella 75 lyöntiä eli kolme yli parin. Hänen neljän kierroksen kokonaistuloksensa oli –4.

– Menee varmaan top kolmeen rajuimmissa keleissä. Sen tiesi, että tsemppaamista tulee olemaan koko päivä, Samooja sanoi tiedotteessa.

Samoojan päätöskierros alkoi vaisusti, sillä neljällä avausväylällä tuli kolme bogia. Kierrokseen mahtui par-tulosten lisäksi kuusi bogia ja kolme birdietä.

– Tunne peliin on vuoden parasta, ja hyvän kisan sain kuitenkin aikaan. Sijoitukseen saa olla jokseenkin tyytyväinen, Samooja sanoi.

Kilpailun voitti Skotlannin Ewen Ferguson, jonka kokonaistulos oli –7. Sami Välimäki jakoi sijan 40 (+1), Tapio Pulkkanen sijan 49 (+2) ja Mikko Korhonen sijan 67 (+5).