Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan kaikkien aikojen suuruuksiin luettava pelinrakentaja Tom Brady shokeerasi lajiaan rakastavaa Yhdysvaltoja talvella, kun hän kertoi lopettavansa peliuransa. Eläkkeellä olo kesti kuitenkin vain kuutisen viikkoa Bradyn ilmoitettua maaliskuun puolivälissä uran jatkuvan Tampa Bay Buccaneersin hyökkäyksen johtajana.
– Tiesin, että kroppani voi fyysisesti tehdä sitä, mitä se teki ennen. Ja totta kai rakastan peliä, tulen aina rakastamaan sitä. Tunsin, että minulla on yhä paikka kentällä, Brady selvitti nopeaa paluutaan eläkkeeltä ESPN:n haastattelussa.
Bradyn ja Buccaneersin kausi päättyi kirvelevään kolmen pisteen pudotuspelitappioon mestariksi asti lopulta edenneelle Los Angeles Ramsille. Niukka takaisku jäi kaivelemaan pelinrakentajalegendaa.
– Se oli hyvin kitkerä lopetus kauteen, ja meidän on korjattava paljon (joukkueessa) parantaaksemme ja luodaksemme mahdollisuudet menestykseen jatkossa.
– Ja loppujen lopuksi, minä rakastan kilpailemista. Tiedän ihan oikeasti, että olen urani loppuvaiheissa. Olisi upeaa jatkaa ikuisesti, mutta niin ei vain ole. Silti, halusin antaa itselleni ja joukkutovereilleni ja organisaatiollemme vielä mahdollisuuden saavuttaa jotain, josta voimme olla hyvin ylpeitä.