Suomalaiskuljettaja johtaa kilpailua yli minuutin erolla Thierry Neuvilleen.
Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperä oli ylivoimaisessa vauhdissa Kroatian MM-rallissa perjantaina.
Rovanperä hallitsi vaikeat olosuhteet ja tykitti kahdeksalla erikoiskokeella yhteensä kuusi pohja-aikaa. Rovanperä johtaa kilpailua yli minuutin erolla ennen Hyundain Thierry Neuvillea.
Lähes kaikki muut WRC-kuljettajat kärsivät rengasrikoista Kroatian sateisilla ja mutaisilla erikoiskokeilla. Rovanperä kuitenkin hallitsi tilanteen mestarillisesti.
– Oli varmasti yksi urani parhaista ajopäivistä. Homma luonnistui kuitenkin ihan omalla varmalla ajolla. Kun perusvauhti on hyvää, voi määritellä itse ristit. Yritin vain mennä kaasu pohjassa ja ottaa riskit oikeissa kohdissa, Rovanperä summasi.
– Yritin vain huolehtia renkaista ja välttelin likaisimpia leikkauksia. Se on toki vähän hitaampaa, mutta joskus pitää ajatella ja ajaa järkevästi.
Kolmantena kilpailussa ajaa Hyundain Ott Tänak vajaan puolentoista minuutin päässä Rovanperästä. Fordin Craig Breen on neljäntenä ennen Hyundain Oliver Solbergia ja Toyotan Elfyn Evansia.
Lapin kisa päättyi heti kättelyssä
Toyotan Esapekka Lapin Kroatian MM-rallista tuli murheellinen. Lappi keskeytti jo avauserikoiskokeella hipaistuaan isoa kivenlohkaretta tien reunassa. Pieksämäkeläinen jatkaa kilpailua lauantaina, mutta kelvollinen tulos ei ole enää mahdollinen.
– Se oli ihan puhdas huolimattomuusvirhe. Olisi minulla ollut tilaa kiertääkin kivi, mutta tällaista näköjään pitää välillä sattua. En muista, milloin olisin noin tyhmän virheen viimeksi tehnyt, Lappi tuskasteli.
– Ei voi panna yliyrittämisen piikkiin, sillä ajoimme muuten ihan rauhassa ja varovaisesti. Tilanne toki turhauttaa, mutta toisaalta keskeytys on helpompi niellä, kun ei vedä vehkeitä täysillä pihalle.
WRC2-luokassa Skoda-kuski Emil Lindholm ajaa viidentenä. Junioreiden luokassa Sami Pajari on toisena vain 0,7 sekuntia luokkaa johtavan Robert Virvesin takana. Lauri Joona on JWRC-luokassa kolmannella sijalla.