Mikko Korhonen ja Sami Välimäki lähtevät 16. sijalta golfin Euroopan-kiertueen turnauksen päätöspäivään Espanjan Gironassa. Korhonen pelasi kolmannen kierroksen par-tulokseen 72 ja putosi kymmenen kärjestä, mutta Välimäki paransi asemiaan 69 lyönnin kierroksella.
Korhonen ja Välimäki ovat kolmen kierroksen jälkeen neljä alle parin vauhdissa. Tapio Pulkkanen jakaa 28. sijaa kaksi alle parin tuloksella.
– Mahdollisen myrskyn takia oli aikainen herätys ja aikaiset lähdöt, Korhonen kertoi lauantaista tiedotteessaan.
– Kokonaisuutena hyvä päivä, vaikka ote vähän herpaantui lopussa. Pienistä virheistä tulee täällä bogeja, joten kärsivällisyyttä pitää olla. Oli hyvä fiilis vetää, koitetaan saada samanlainen huomiselle.
Etelä-Afrikan Oliver Bekker johtaa kilpailua 11 alle parin tuloksella 205.