Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Haluan olla osa lentopallovallankumousta"

Lentopallovalmentaja Tommi Tiilikaisen saavutukset ovat lähes uskomatottomia miehen 34 vuoden ikään nähden. Meriittilistalla komeilevat muun muassa Kokkolan Tiikereissä tulleet kolme miesten SM-kultaa sekä Suomen cupin voittoa, Saksan Bundesliigan pronssi, Japanin liigan hopea, Aasian mestaruuskisojen hopea sekä viimeisimpänä Etelä-Korean mestaruus Korean Air Jumbosin riveissä.

Eteläkorealaisia kultajuhlia Tiilikainen kuvailee samanhenkisiksi kuin suomalaisia vastaavia.

– Osa juhli rajummin ja osa hillitymmin. Jotkut taas juoksivat pöydillä ja toiset esittivät komiikkaa, Tiilikainen nauraa.

Tie valmentajaksi ei ole ollut Porvoossa syntyneelle Tiilikaiselle itsestäänselvyys, sillä mies tähtäsi alun perin tosimielessä huipulle pelaajana.

– Sain kipinän lentopalloon vanhempieni kautta alle kouluikäisenä. Lukion suoritin Kuortaneen urheilulukiossa voidakseni treenata mahdollisimman hyvin. Nousin myös alle kaksikymppisenä miesten maajoukkuerinkiin.

Samoihin aikoihin Tiilikaisen synnynnäiset selkävaivat äityivät niin pahaksi, että pelit oli pakko jättää.

– Välilevyni eivät pysyneet paikallaan. Tuo oli todella kova paikka, jätin lajin pariksi vuodeksi etsiskellen itseäni.

– Soitin punkbändissä ja olin töissä yökerhossa joka paikan höylänä. Tapasin yökerhossa myös vaimoni, joka oli silloin pomoni kuten nytkin, Tiilikainen hymyilee.

Ammattilaisuus heti tavoitteeksi

Palo lentopalloon syttyi takaisin liikuntaneuvojaopintojen kautta.

– Minua pyydettiin samoihin aikoihin Kuortaneella nuorten maajoukkueen valmennukseen. Sain toteuttaa itsenäni varsin vapaasti ja tunsin valmennuksen olevan juttuni.

Tiilikainen kirjoitti listan tulevaisuuden tavoitteistaan. Ensimmäisenä luki: ammattivalmentaja.

– Lista oli minulla seinällä. Pari kuukautta sen kirjoittamisen jälkeen sain tarjouksen Kokkolan Tiikereistä, mikä oli todella suuri juttu. Listalla oli myös muun muassa tavoite valmentaa ulkomailla.

Kokkolan vuodet antoivat Tiilikaiselle mahdollisuuden ja eväät vieläkin suurempiin saappaisiin.

– Kaupungissa oli ensimmäisen mestaruuden jälkeen kaksi poikaa, minä ja pokaali. On sinällään jopa hauskaa, että saan edelleen ihmettelyä siitä, miten näin nuori on päävalmentaja.

Tie vei Saksan kautta Aasiaan

Tiikereistä Tiilikaisen tie vei Saksaan Düreniin. Sieltä hän suuntasi kauden jälkeen Japaniin Nagoya Wolfdogsiin, missä kului neljä vuotta. Viimeisenä vuotena Tiilikaisen apuvalmentajaksi liittyi Kasper Vuorinen.

– Hänen kanssaan on ollut helppo toimia, ja yhteinen tiemme jatkuu edelleen Etelä-Koreassa. On myös hienoa, että mukana on toinen suomalainen.

Valmennusmetodinsa Tiilikainen kiteyttää ytimekkäästi.

– Haluan olla osana lentopallovallankumousta. Haluan ravistella vanhoja uskomuksia ja muuttaa ajattelutapaa asioista, joita on mahdollista toteuttaa kentällä.

Myös hänen alkusanansa eteläkorealaisjoukkueessa olivat selkeät. Tiilikainen kertoo todenneensa joukkueen ensimmäisessä palaverissa näin:

– Tulee sellaisia hetkiä, että mietitte, mitä tämä albiino pohjoisesta oikein kertoo. Jutut ovat päinvastaisia, mihin olette tottuneet, mutta jos luotatte niihin, tapahtuu hyviä asioita.

Tiilikainen on saanut kyselyjä myös muutamien maiden maajoukkuetehtäviin.

– Aika näyttää minne tie vie. Ensi kauden olen kuitenkin Korean Air Jumbosissa, jossa saan toteuttaa lentopallounelmaani huippupuitteissa. Palaan Etelä-Koreaan kesäkuussa, ja hommat jatkuvat siitä, Tiilikainen kertoo.