Leijonien varamies ei pelkää NHL-tuloksien katsomista – Markus Nurmi haluaa pelata, mutta toistaiseksi hän haistelee vain MM-kotikisojen tunnelmaa

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen muonavahvuuteen kuuluva hyökkääjä Markus Nurmi on erikoisessa tilanteessa. Nimi on pysynyt maajoukkueen listalla vapusta saakka, mutta hän ei saanut leimaa kisapassiinsa MM-kotikisojen aattona torstaina.

– On hienoa olla joukkueen mukana, mutta totta kai haluaisin päästä pelaamaan. Se on ihan selvä homma, Nurmi kertoi STT:lle perjantain harjoituksien jälkeen.

Huolestuttaako, että olet täällä vain turistimatkalla?

– Heh, en haluaisi ottaa asiaa ihan noin. Mietin kyllä asiaa. Haluaisin päästä pelaamaan, Nurmi alleviivasi.

Nurmella on riittänyt kiirettä. Hänen edustama Turun Palloseura eteni Liigan finaaleihin, joissa turkulaisjoukkue taipui Tapparalle 1–4. Ratkaiseva ottelu pelattiin Tampereen areenassa, jonka uumenissa Nurmi tekee nyt töitä MM-unelmansa eteen.

Liigafinaalien jälkeen hän ehti mukaan MM-leirityksen viimeiselle viikolle ja EHT-turnaukseen, jossa Suomi hävisi kerran Tampereella ja kahdesti Tukholmassa. Leijonien ja Nurmen suoritukset jättivät parannettavaa.

– Pääsin mukaan porukkaan, mutta EHT:lla ei ollut ihan parhaat pelit. Ne tulivat nopeasti ja oli väsymystä finaalien jälkeen. Pelitahti on ollut kova, Nurmi myönsi.

– Liigakauden päätöksen jälkeen meni kolme neljä päivää. Sitten tulin tänne. Nopeasti tämä tuli.

Hopea ei kirkastu

Kun Nurmi, 23, oli pikkupoika, TPS oli vuosituhannen vaihteessa viimeisen suuruudenjaksonsa huipulla. Pari viime kautta ovat tuoneet muistoja menneestä loistosta, kun TPS on edennyt kahtena kautena peräkkäin finaaleihin.

Onko hopeamitalit jo kirkastuneet?

– Ei ole kirkastunut. On hienoa, että pääsee pelaamaan mestaruudesta, mutta ei hopeamitalilla oikein mitään tee, Nurmi painotti.

– Se kasvattaa nälkää ja tietää, mitä voittaminen vaatii. Olemme pystyneet luomaan ilmapiirin, jossa tiedämme, että voimme mennä mestaruuteen asti.

TPS täytti Turkuhallin finaaleissa ja pani Tapparan ahtaalle. Neljä ottelua viidestä ratkesi maalin erolla.

– Olen huomannut, että TPS on alkanut kiinnostaa jengiä. Pelisuoritukset olivat aika heikkoja monen vuoden ajan, eikä TPS kiinnostanut niin paljon. Hyvä, että olemme saaneet pelattua paljon paremmin.

Nurmi, Mikael Pyyhtiä ja Juuso Pärssinen tuikkivat TPS:n tehoketjuna, mutta finaaleissa kolmikolta olisi odotettu enemmän.

– Totta kai jää yksittäisiä tilanteita harmittamaan, mutta yritimme parhaamme. Se oli kovaa peliä. Tapparalla oli todella kova joukkue, ja jouduimme pelaamaan heidän parhaita pakkeja vastaan ja oikeastaan parhaita hyökkääjiäkin vastaan. Ei ole helppoa, mutta aina haluaisi auttaa joukkuetta enemmän, ja sitten harmittaa, jos ei pysty.

NHL-ovi on auki

Leijonien MM-joukkueessa on tilaa vielä parille pelaajalle. Paikat saatetaan täyttää NHL:stä saapuvilla.

– Totta kai se heikentää minun mahdollisuuksiani, mutta aina halutaan paras joukkue jalkeille, alle 18-vuotiaiden maailmanmestari Nurmi muistutti.

Pelottaako NHL-tuloksien katsominen aamuisin?

– En ole oikeastaan katsellut sillä silmällä, ketä olisi tulossa. Se ei ole minun hommani.

Mainos: Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut

Mainos: Keskisuomalainen

Etusivulla nyt

Mainos: RTV Jyväskylä

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut