Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espanjalaissensaatio Alcaraz yrittää kammeta tennislegendat tieltään Ranskan avoimissa

Espanjalainen Carlos Alcaraz nousi viime vuonna vauhdilla kohti miesten tenniseliittiä, ja tänä vuonna hän on pannut lajin suuret nimet toden teolla varpailleen. Vasta 19-vuotias Alcaraz on nostettu monissa arvioissa Novak Djokovocin suurimmaksi haastajaksi Ranskan avointen miesten kaksinpelissä, jonka avauskierros pyörähtää käyntiin sunnuntaina.

– Hän on tähänastisen vuoden ehdottomasti paras pelaaja tuloksiensa ansiosta. Kaikki hänen pelaamisessaan on todella vaikuttavaa, Djokovic kehui Alcarazia hiljattain uutistoimisto AFP:lle.

Alcarazin kausi on ollut huikea, sillä hän on voittanut tänä vuonna jo neljä ATP-turnausta, joista kaksi on ollut Masters-turnauksia. Tuorein ykköstila tuli toukokuussa Madridissa, jossa espanjalainen kaatoi muun muassa Rafael Nadalin, Djokovicin ja Alexander Zverevin.

Nuorukaisen ensimmäinen ATP-turnauksen voitto tuli viime vuonna. Viime syksynä hän eteni Yhdysvaltain avoimissa puolivälieriin 18-vuotiaana.

– Minun täytyy vielä kehittää kaikkea pelaamisessani. Lyöntini ovat erittäin hyviä, mutta ne voisivat olla vielä paljon parempia, miesten maailmanlistalla kuudentena oleva Alcaraz sanoi Madridin voittonsa jälkeen.

Alcarazin esikuva Nadal on tällä kertaa haastaja

Alcaraz on kertonut esikuvakseen maanmiehensä Nadalin, joka on voittanut Ranskan avoimet peräti 13 kertaa. Nadal vei alkuvuodesta Australian avoimet nimiinsä ja nosti grand slam -turnausten ykkössijojen määränsä miespelaajien ennätyslukemaan 21:een.

Loukkaantumisista kärsinyt Nadal on tällä kertaa haastaja. Espanjalaiskonkaria ei kuitenkaan voi koskaan jättää laskuista pois. Sitä ei voi tehdä myöskään toiselle pelaajalegendalle eli Djokovicille, joka on suurin voittajasuosikki.

Djokovicin alkuvuosi on ollut skandaalimainen. Djokovic yritti osallistua Australian avoimiin poikkeusluvalla, mutta serbialaistähti karkotettiin maasta, koska hän ei ole tiettävästi ottanut koronarokotetta.

– Se on jotain sellaista, mitä en ollut koskaan aiemmin kokenut. Vuoden ensimmäisten kuukausien aikana kokemani paineen määrä oli aiempaan verrattuna aivan toisella tasolla, vaikka olenkin kokenut paljon paineita elämässäni ja urallani, Djokovic sanoi.

Hän kohtaa Ranskan avointen avauskierroksella Japanin Yoshihito Nishiokan. Djokovic, Nadal ja Alcaraz ovat samalla puolella ottelukaaviota. Djokovic ja Nadal kohtaavat mahdollisesti jo puolivälierissä.

Swiatek haluaa "surrealistiselle" alkuvuodelleen jatkoa

Naisten kaksinpelin ykkössuosikki on alkukautta hallinnut Puolan Iga Swiatek, joka on voittanut 28 tuoreinta otteluaan ja viisi viime turnaustaan.

– Kaikki nämä voittamani turnaukset tuntuvat tällä hetkellä melko surrealistisilta, Swiatek luonnehti mahtavaa alkuvuottaan.

Suomalaisista miesten kaksinpelissä on mukana Emil Ruusuvuori. Miesten nelinpelissä Harri Heliövaara pelaa britti Lloyd Glasspoolin kanssa ja Ruusuvuori yhdysvaltalaisen Denis Kudlan parina. Ruusuvuori pelaa kaksinpelin avauskierroksella Ranskan Ugo Humbertia vastaan.