Forssan Pilvenmäen raviradan Toto75 päättyi Pilvenmäki Specialin finaaliin, jossa Kiikku’s Giant osoittautui vahvimmaksi Hannu Torvisen ohjastamana. Christa Packalen valmentaa nelivuotiasta ruunaa.
– Meillä on ollut uskoa, että Kiikku’s Giant pystyy joskus tekemään tällaisen suorituksen, valmentajan puoliso Niki Finnström iloitsi.
– Emme suunnitelleet taktiikkaa Hannun kanssa ennakkoon, mutta kaikki olemme tiedostaneet, että Kiikku’s Giant kestää vauhtia ja pystyy ottamaan kavereilta kirivoiman pois, Finnström jatkoi uran toisen ykkössijan ottaneesta suojatistaan, jolle kilpailu oli vasta 15. uralla.
Kiikku’s Giant eteni johtaneen Stonecapes Ulrican rinnalle. Tällä ei ollut paras päivänsä, ja Kiikku’s Giant rutisti kärkeen puoli kierrosta ennen maalia. Se teki loppukurvissa eroa ja piti ykkösenä maalissa, vaikka niin ikään nelivuotiaat Stormy Stride ja Ceresthee kirivät hyvin tuntumaan. Ykköspalkinto 10 000 euroa lähes tuplasi hollolaishevosen tähänastiset ansiot.
Virin Urho väkevin Maratonilla
Perinteikäs Pilvenmäki Maraton kilpailtiin harvinaisella yli neljän kilometrin matkalla. Pitkän reissun Itä-Suomesta tehnyt Virin Urho oli väkevin ja hallitsi tapahtumia maalisuoralla. Kujanpään Jyräys kiri virkeästi toiseksi.
– Voitto on kiertänyt Virin Urhoa, joten nyt tuntuu hienolta, oriin ohjastaja ja valmentaja Markus Porokka myhäili taiston tauottua.
Iltapäivän teema tämän vuoden kuninkuusraviradalla oli pitkät matkat. Suomenhevostammat juoksivat kahdessa lähdössä. Ensin B. Riitu paikkasi laukan komeasti, ja ravit päättäneessä lähdössä Lily yllätti kirissä hallitsevan ravikuningattaren Suven Sametin.
Reino Palomäen valmentama ja Antti Teivaisen ajama An-Dorra hallitsi Tammavaltikan katsastusta. Morris piti täpärästi ykkösenä kolmen kilometrin lähdössä, kun Uccio haastoi tosissaan, ja Unique Creation laukkasi kärkitaistosta.
Bridge Commander ja Dusktodawn Boogie olivat myös vakuuttavia voittajia. Viime mainitun valmentajan Kenneth Danielsenin talliin meni kaksoisvoitto, kun tallikaveri Speedy Norwegian oli hyvä kakkonen.