Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kultajuhlinta sujui Helsingissä ja Tampereella väkimäärään nähden hyvin, kertoo poliisi – Niinistö kutsui Leijonat vierailulle Kultarantaan

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen MM-kultaa juhlittiin Helsingissä ja Tampereella väkimäärään nähden hyvin ja sulassa sovussa, poliisilaitoksilta kerrottiin STT:lle tänään aamukahdeksalta. Sekä Helsingin että Tampereen keskustassa oli poliisin arvion mukaan tuhansia juhlijoita illan ja yön aikana. Eniten ihmisiä oli poliisin mukaan liikkeellä puolilta öin.

Poliisin mukaan juhlinnassa sattui joitakin ylilyöntejä, kuten liikennemerkkeihin ja muihin rakenteisiin kiipeilyä, mutta suuremmilta ylilyönneiltä vältyttiin.

Juhlinta jatkuu tänään Tampereella, jossa Suomen Jääkiekkoliitto järjestää Leijonien viralliset kultajuhlat kello 18 alkaen. Juhlapaikkana toimii Hakametsän jäähallin parkkialue. Kultajuhlissa on mukana koko Leijonien MM-joukkue ja esiintyjinä nähdään muun muassa JVG, Vesala ja Haloo Helsinki.

Juhlapaikassa on hienoa symboliikkaa. Hakametsä on Suomen ensimmäinen jäähalli, ja se valmistui vuonna 1965 järjestettyihin Suomen ensimmäisiin MM-kotikisoihin. Hakametsä toimi myös myöhemmin MM-kilpailujen pelipaikkana, mutta Helsinki ja Turku olivat vuoroillaan pääpelipaikat. Sunnuntaina päättyneissä MM-kilpailuissa pelipaikkoina toimivat Tampereen areena ja Helsingin jäähalli.

Myös Helsingissä on poliisin mukaan odotettavissa juhlahumulle jatkoa vielä tänään. Helsingin poliisin tiedotteessa kehotetaan välttämään tarpeetonta autolla liikkumasta kaupungin ydinkeskustassa.

Havis Amandan patsasta ympäröinyt aita kaadettin

Helsingissä juhlinta keskittyi illan ja yön aikana keskustaan ja etenkin Havis Amandan patsaan läheisyyteen. Kauppatorilla juhlintaa seurannut Lehtikuvan valokuvaaja kertoi STT:lle puolen yön jälkeen, että paikalla oli juhlivien ihmisten lisäksi useampia poliisipartioita.

– Kaikkeen kiipeiltiin mihin voi kiipeillä, kuvaaja kertoi ja vahvisti ihmisten kiipeilleen muun muassa liikennetolppiin.

Hänen arvionsa mukaan paikalla oli useita satoja ihmisiä ja väkeä virtasi paikalle lisää, mutta osa käveli jo poispäin.

– Juhlinta oli levinnyt kaikille sivukaduille ja autot olivat jumissa ihmisten välissä. Ruuhkaa oli Pohjois-Esplanadilla ja Unioninkadulla, mutta juhlijoita oli myös Esplanadin puistossa, kuvaaja kertoi.

Helsingin poliisi tviittasi ennen puolta yötä, että runsas juhlijamäärä aiheutti merkittävää liikennehaittaa keskustan alueella.

Juhlijoiden ensimmäinen aalto siirtyi Havis Amandan patsaalle Kauppahallin vieressä olleesta kisakatsomosta. Itse patsas oli paitsi aidattu myös vartioitu niin, ettei sen luokse päässyt. Poliisin mukaan suoja-aita oli kuitenkin juhlahumussa kaadettu.

Ihmiset juhlistivat kiekkokultaa myös soihduin sekä ampumalla raketteja. Lehtikuvan valokuvaajan mukaan osa raketeista näytti paukkuvan välillä myös ihmisten päälle.

– Väkijoukko oli todella tiivis, ei siellä oikeastaan päässyt enää liikkumaan, mutta Pohjois-Esplanadia ei tarvinnut mennä kovin kauas, niin oli jo vapaampaa.

Kuvaajan mukaan ihmiset kävelivät autoteillä ja keskustan alue oli pitkälti juhlakaaoksessa.

Tampereella häiriökäyttäytymistä ja pientä tappelun nujakkaa

Tampereella Suomen voittama maailmanmestaruus toi niin ikään paljon ihmisiä kaupungin keskustaan. Tampereen keskustassa ollut Lehtikuvan valokuvaaja arvioi puolen yön jälkeen, että paikalla oli tuhansia ihmisiä.

– Keskustori on täynnä ihmisiä, samoin Hämeenkatu molemmin puolin. Välillä julkisen liikenteen on ollut vaikea päästä etenemään, hän sanoi pian puolenyön jälkeen.

Kuvaajan mukaan tunnelma oli hyväntuulinen ja rauhallinen. Hänen mukaansa ihmisiä oli kiivennyt ratikkapysäkkien päälle.

Sisä-Suomen poliisista kerrottiin aamukahdeksalta STT:lle, että kiekkokansa oli aiheuttanut poliisille edellisten 12 tunnin aikana yhteensä 108 tehtävää.

Poliisin mukaan valtaosa tehtävistä liittyi alkoholin aiheuttamaan häiriökäyttäytymiseen. Joukossa oli muutamia pieniä tappeluita, mutta pääsääntöisesti ihmiset olivat juhlineet iloisella mielellä, poliisista kerrottiin.

Niinistö lähetti Leijonille onnittelukirjeen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kutsunut Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen vierailulle kesäasunnolleen Kultarantaan. Asiasta kertoo tasavallan presidentin kanslia viestipalvelu Twitterissä.

Samassa viestissä kanslia kertoo, että Niinistö on myös lähettänyt Leijonille onnittelukirjeen eilen voitetun maailmanmestaruuden johdosta.