Boston Celtics voitti koripallon NBA:n ensimmäisessä loppuottelussa Golden State Warriorsin pistein 120–108. Perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa kotijoukkue Golden State johti kolmen neljänneksen jälkeen 92–80, mutta Boston vei viimeisen neljänneksen 40–16 ja käänsi ottelun edukseen.
Bostonin tehopelaajia olivat Al Horford (26 pistettä), Jaylen Brown (24) ja Derrick White (21). Golden Staten ykkösnimi oli peräti 34 pistettä pussittanut Stephen Curry.
– Jatkoimme vain pelaamista. Tämä oli viestimme läpi ottelun, Horford kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
– Vastustajalla on hyvä joukkue, mutta emme kantaneet huolta muusta kuin että jatkamme pelaamista. Näin teimme. Tämä ei ollut paras pelimme, mutta jatkoimme taistelua.
Johtoaseman menettäminen ja pudotuspelien ensimmäinen kotitappio kismittivät Golden Staten leirissä. Bostonille vierasvoitto maistui, kun onnistujia ja leveyttä riitti. Voiton merkittävyyttä korosti se, ettei tähtipelaaja Jayson Tatum ollut parhaalla pelipäällä. Hän pussitti vain 12 pistettä, mutta antoi peräti 13 koriin johtanutta syöttöä.
– Tällaisia olemme olleet koko kauden. Kovia jauhamaan ja lannistumaton ryhmä, joka voi luottaa puolustukseensa, Bostonin valmentaja Ime Udoka sanoi.
– Olemme ylpeitä siitä, miten kaikki kykenevät osallistumaan peliin molemmissa kenttäpäädyissä. Se on palkitsevaa erityisesti sellaisena iltana, kun parhaalla pelaajallasi on vapaailta. Silloin muut astuvat esiin.
Seuraava loppuottelu pelataan maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
– Tiedämme, että voimme pelata niin paljon paremmin. Emme pelanneet kolme loistavaa neljännestä ja pidimme itsemme silti mukana pelissä. Sitten paketoimme homman, kun sitä tarvittiin, Udoka kertoi.