Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lahden Suunnistajien Elisa Mattila suunnisti nuorten MM-kultaa sprintissä, metsäpalovaara muutti kisaohjelmaa

Lahden Suunnistajia edustava Elisa Mattila on voittanut suunnistuksen nuorten maailmanmestaruuden Portugalissa. Mattila oli ykkönen alle 20-vuotiaiden henkilökohtaisessa sprintissä Aguiar da Beirassa.

Mattila voitti kultaa 13 sekunnin erolla Sveitsin Lilly Graberiin. Tshekin Anna Karlova otti pronssia 19 sekuntia Mattilasta.

Mattila on tunnettu fyysisesti vahvana suunnistajana. Hän kertoi yllättyneensä voitosta, sillä suorituksen aikana hän tunsi, ettei rata ole täysin hänen vahvuusalueilleen sopiva.

– Virheitä en tehnyt kuin korkeintaan parilla reitinvalinnalla. Rata oli kuitenkin intensiivinen, ja karttaa piti lukea koko ajan. Tuntui, ettei täällä voi pitää vauhtia ollenkaan. Maalissa ajattelin, että pääsen ehkä kymmenen parhaan joukkoon, mutta sama ratahan se oli kaikille. Lisäksi radan lopussa alkoi kyllä tuntua, että onhan tämä ollut fyysisestikin rankka kilpailu, Mattila kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa.

Mattilalla on kokemusta kovista sprinttikisoista, sillä toukokuussa hän kilpaili aikuisten maailmancupissa Ruotsissa.

– Maailmancupin kisat otin enemmänkin harjoituksena ja kokemuksena tulevaisuuden varalle. Nämä kisat ovat olleet tämän kauden tärkein tavoite, Mattila sanoi.

Muut nuoret suomalaisnaiset täydensivät Mattilan menestystä. Hanne Hilo suunnisti neljänneksi samalla ajalla Norjan Pia Young Vikin kanssa. Eroa pronssimitaliin jäi vain neljä sekuntia. Eeva-Liina Ojanaho oli kymmenes minuutin Mattilan takana.

Miesten sprintin nuorten maailmanmestaruuden voitti ylivoimaisesti Ruotsin Axel Elmblad. Touko Seppä oli mukana mitalitaistossa, mutta lopulta Sepän sijoitus oli kahdeksas 16 sekuntia pronssista.

Metsässä liikkuminen kiellettiin

Nuorten MM-kilpailujen ohjelma koki dramaattisen muutoksen vain päivä ennen kisojen alkua, sillä Portugalin viranomaiset kielsivät kaikenlaisen metsissä liikkumisen metsäpalovaaran takia. Näin ollen kisojen kaikki metsämatkat saattavat peruuntua.

Keskiviikkona on ohjelmassa sekajoukkueilla suunnistettava sprinttiviesti, jota kilpaillaan normaalisti vain aikuisten arvokilpailuissa ja maailmancupissa.