Uutta videomateriaalia katsojien käytöksestä Lankamaan erikoiskokeella: tässä touhussa ei ole järjen hiventäkään

Perjantaina Jyväskylän MM-rallin yleisön käytös nousi otsikoihin, kun yksi erikoiskokeista jouduttiin perumaan turvallisuussyistä.

Laukaassa Lankamaan erikoiskoe peruttiin toiselta ajokerralta yleisön kurittomuuden takia. Kyseessä on harvinaislaatuinen tapaus, sillä edelliskerran erikoiskoe on peruttu Jyväskylän MM-rallissa vuonna 1986.

Kuljettajien mukaan katsojien käytös oli vaarallista jo aamulla, kun Lankamaa ajettiin ensimmäisen kerran.

– Tulin 180 km/h vauhdilla nypyn yli vasuriin ja siellä oli ihmisiä tiellä, kommentoi muun muassa Esapekka Lappi tilannetta.

Muut kuljettajat viestivät samaa.

Lankamaasta tuli tahra Jyväskylän MM-rallille – "Ihmisiä oli liian lähellä tietä, eikä erikoiskoetta voinut ajaa turvallisesti"

Katsojien käytöksessä todella oli ainekset vaaratilanteisiin, joten järjestäjille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin perua erikoiskoe. Keskisuomalaisen lukijan perjantaiaamuna Lankamaan erikoiskokeen ensimmäiseltä kierrokselta kuvaama video kertoo samaa tarinaa kuin järjestäjätaho ja kärkikuljettajat. Katsojat ovat sijoittuneet tielle, nähtävästi taltioidakseen videomateriaalia ohittavista kuljettajista.

Lukijan mukaan videoiden kaltainen toiminta jatkui läpi koko erikoiskokeen. Lukija kertoo seuranneensa, että tilanne ei kyseisessä mutkassa muuttunut toisellakaan ajokerralla.

Kansainvälisen autoliiton FIA:n turvallisuusdelegaatti Michele Mouton kertoi Keskisuomalaiselle, että katsojien kuriton käyttäytyminen ei koskenut ainoastaan Lankamaata, vaan ongelmia oli koko aamupäivän. Moutonin mukaan katsojat olivat sijoittuneet jopa ulkokurvien puolelle.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut