Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuka dyykkasi Esapekka Lapin tuulilasin toivakkalaisesta roskiksesta? Kunnanjohtaja: "Joku rallifani ehti meitä ennen"

Paljon mediajulkisuutta saanut Esapekka Lapin tuulilasi katosi sunnuntai-illan aikana toivakkalaisesta lasinkeräyslaatikosta. Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen kertoo, että tarkoitus oli hupimielessä poimia se talteen, mutta noutajat menivät keräysastialle myöhässä.

– Se oli sieltä hävinnyt teille tietymättömille. Meillä meni kaikkea purkaessa sen verran aikaa, että joku rallifani ehti meitä ennen, kertoo Vuopionperä-Kovanen.

Lappi oli viikonvaihteen Jyväskylän MM-rallissa epäonnen soturi. Miehen ollessa voittotaistelussa mukana perjantaina kivi vaurioitti Lapin ajamaa kilpuria kuljettajan puolelta säröille. Ilta-aurinkoa vasten ajanut kuski ei nähnyt kunnolla erikoiskokeen runsaan 30 kilometrin loppumatkalla. Osin sokkona ajanut Lappi jäi ratkaisevasti kisan voittaneesta Ott Tänakista turman myötä.

Huono onni jatkui sunnuntaina Oittilassa, kun miehen ohjaama auto ajautui rajusti pellolle ja pyörähti kolmesti katon kautta ympäri. Jälleen tuulilasi särkyi ja kartturi Janne Ferm potki sen lopulta irti auton rungosta kokoomatauolla Toivakassa. Hän vei lasin keräysastiaan. Kaksikon tuulinen lopputaival vei vielä autosta katonkin. Runnotulla menopelillään Lappi ja Ferm kiiruhtivat rallissa sijalle kolme.

Kunnanjohtaja Vuopionperä-Kovanen on harmissaan Lapin puolesta, mutta samalla hyvin tyytyväinen Toivakan saamasta runsaasta julkisuudesta.

– Tämä oli hyvä yhteisöllinen talkootyökokemus. Sen suunnittelu alkoi jo varhain keväällä. Mukana toteutuksessa olivat Ruiskuveikot eli sopimuspalokunta, yritykset, yhdistykset, erityisesti 4H ja torimyyjät. Tuo lasin särkyminen oli meidän takapihalla hauska sattumus, vaikkakin Lapin ja Fermin puolesta se harmittaakin. Kaikkiaan ralli oli mainio tapahtuma Toivakan kannalta, sanoo Vuopionperä-Kovanen.