Pelicans löi SaiPan jo yhdeksännen kerran

Pelicansin mielestä jääkiekkoliigassa ei taida olla ihanampaa vastustajaa kuin SaiPa. Lappeenrantalaiset hakivat keskiviikkona Lahdesta yhden pisteen, mutta Pelicans voitti SaiPan jo yhdeksännen kerran peräkkäin. Kotivoiton takasivat toisessa erässä maalitilinsä liigatasolla avannut tamperelaispuolustaja Saku Salminen, 22, ja voittomaalikilpailun ainoana onnistujana maalin tehnyt Lukas Jasek.

– Alussa annettiin peliä liikaa vastustajalle haltuun. Kamppailimme ja luistelimme niin, että voitto kääntyi meille. Yllätyin vähän itsekin, miten pääsin pienestä kulmasta irti. Ehkä tuuletuksessakin näkyi, etten itsekään uskonut maalin tekemiseen, myönsi Tapparassa kahdella edelliskaudella 49 liigaottelua tehoin 0+3 pelannut Salminen.

SaiPalle irtosi piste ylivoimamaalilla isäntien pelin ainoan rangaistuksen aikana. Valtteri Ojantakanen avasi kauden maalintilinsä SaiPan alkukauden parhaan pistemiehen Ville Meskasen (0+3) nappisyötöstä. SaiPa on hävinnyt alkukauden neljä peliään, mutta saanut kaksi pistettä jatkoajalle venyneistä otteluista.

– Pienestä oli taas kiinni, ettei saatu enempää kuin piste. Maalinteossa on ollut tuskaa, mutta täysi luotto tässä on joukkueeseen, vakuutteli KooKoosta täksi kaudeksi SaiPan paitaan vaihtanut laitahyökkääjä Meskanen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut