Vaikka Liverpoolin kausi Valioliigassa on ollut luvalla sanottuna ala-arvoinen, joukkue suoriutui silloin, kun sillä lienee eniten merkitystä. Punaiset kukistivat sunnuntaina kotinurmellaan sarjakakkosen ja jopa maailman parhaana joukkueena pidetyn Manchester Cityn lukemin 1–0.
Liverpoolin sankariksi nousi 76. minuutilla ottelun ainoan maalin tehnyt Mohamed Salah, jolle onnistuminen oli vasta kolmas tämän kauden liigapeleissä.
Tuomari Anthony Taylorin linja oli todella salliva, ja kovavauhtisia taklauksia nähtiin lukuisia. Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vajaat viisi minuuttia, Liverpool-luotsi Jürgen Kloppilla kuohui yli, ja hänet poistettiin kentän laidalta punaisella kortilla.
Man Cityn hyökkäys on ollut käytännössä täysin pysäyttämätön, mutta Anfieldillä se oli Erling Hålandin paitsiomaalia lukuun ottamatta surkea. Samalla katkesi norjalaishyökkääjän seitsemän ottelun mittainen maaliputki Valioliigassa.
Täysin puhtaita papereita ei voi voittajajoukkueelle kuitenkaan antaa, sillä hyökkäysosaston itsekkyys ei antanut ottelun ratketa ennen loppuvihellystä. Esimerkiksi Darwin Nunez laukoi moneen kertaan, kun yhden syötön päässä olisi odottanut tyhjä maali.
Kaksi hylättyä maalia
Cristiano Ronaldo palasi sunnuntaina Valioliigassa aloituskokoonpanoon yli kahden kuukauden tauon jälkeen.
Manchester Unitedin portugalilaishyökkääjä teki viikko sitten Evertonia vastaan maalin, joka oli hänen 700:s seurajoukkuemaalinsa.
Ronaldo nousikin Marcus Rashfordin ohi takaisin ManUn ykköskärjeksi ennen Newcastle-ottelua ja oli heti totutun vaarallinen. Kaikkien aikojen maalintekijä potkaisi pallon kahdesti vieraiden maaliin, mutta kumpikin osuma hylättiin. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.
Sarjakärki Arsenal sai Leedsin vieraana pidettyä väkisin kiinni kolmesta pisteestään. Bukayo Sakan 1–0-maali oli tarpeeksi, vaikka Patrick Bamford sai yrittää maalintekoa aina rangaistuspisteeltä asti. Kun Man City hävisi, tykkimiesten pistejohto kasvoi jo neljään.
Iltapäivän muissa kamppailuissa Chelsea nousi sarjataulukossa neljänneksi 2–0-vierasvoitolla Aston Villasta ja Southampton jakoi pisteet West Hamin kanssa 1–1-tuloksen myötä.