Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rannan Pomon hurja syysvire piti kotiradalla Vermossa – viides voitto putkeen

30 omistajan kimpan ravuri Rannan Pomo jatkoi kultakannassa ja jätti tutun kilpakumppaninsa jälleen taakseen keskiviikkona Vermossa.

Kotiradan valmentajan Mika Mäkelän treenaama Rannan Pomo löi kahdessa viime startissaan Kaisa Toivosen valmentaman Villieläimen. Tällä kertaa Villieläin oli saanut paremman lähtöpaikan ja oli sen turvin suosikki, mutta Rannan Pomo otti Antti Teivaisen kanssa kovalta vastustajalta heti alussa luulot pois lataamalla ulkoa keulapaikalle.

Rannan Pomo kiristi tahtiaan kirikierroksella, eikä se päästänyt takanaan ravannutta Villieläintä ajoissa vapaille väylille. 7-vuotias Rannan Pomo otti viidennen perättäisen voittonsa vakuuttavasti.

– Rannan Pomo oli meneväisellä päällä, ja kaikki oli tosi helppoa tänään, Antti Teivainen vahvisti voittajahaastattelussa.

– Mukavaa, että tällaiselle omistajaporukalle sattunut näin hyvä hevonen. Porukassa on monta tuttua kaveria.

Suursuosikki taipui

Ari Moilasen ohjastama Viisori piti sisäradalta keulapaikan odotetusti, mutta kanssakilpailijoilta tuli haastetta avauslenkillä kovasti. Voimia vienyt ensimmäinen kierros kostautui lopussa, kun Viisori taipui.

– Meidän rinnalla mennyt määräsi vauhdin, oltaisiin mieluummin hiljempaa ajettu, Moilanen harmitteli lähdön jälkeen TotoTV:n haastattelussa.

Teemu Okkolinin valmentama ja ohjastama Säfööri oli säästänyt voimansa loppuun ja pisteli parhaaksi.

– Kiitos Konnevesi ja Kalle Oittinen! Hevonen oli siellä rekitreenissä ja se teki sille hyvää, Okkolin kiitteli voittajahaastattelussa.

Siilinjärveläisen Tuomas Pakkasen tamma Sanahelinä esitti parastaan. Tuulennopea tamma karautti volttilähdössä keulapaikalla ja irtosi Tammatähti-lähdön voittoon lopulta selvällä marginaalilla.

Teräsmiesliigassa Ferrari Bork kirkasti viimeviikkoisen kakkossijansa.

Toto65-voittoihin ylsivät myös Tapiro Jet, Sky Muscle ja Truedream A.F. Täysosumalla voitti 4 867,08 euroa, viidellä oikein sai 88,61 euroa.