Koripalloliiga NBA:ssa Lauri Markkasen Utah Jazz otti vierasvoiton Atlanta Hawksista pistein 125–119. Huiman alkukauden pelannut suomalainen oli ottelun ehdoton pistekuningas.
Länsilohkoa johtava Utah on alkukauden aikana pelaamistaan 13 ottelusta hävinnyt vain kolme. Tuore voitto oli Utahille neljäs perättäinen.
Markkanen fiilisteli altavastaajana kauteen lähteneen joukkueen toimintaa NBA:n verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa.
– Tuntuu mahtavalta. On ollut ilo työskennellä näiden tyyppien kanssa joka päivä. Me olemme uskoneet itseemme koko ajan, Markkanen sanoi.
Hän jatkoi kehumalla joukkueen hyvää yhteishenkeä.
– Koko ryhmä, eivät pelkästään pelaajat, vaan koko henkilökunta, on sitoutunut pelitapaan, jota yritämme toteuttaa. Yritämme pelata epäitsekästä koripalloa, jossa kaikki ovat mukana. Joukkueen ilmapiiri on mahtava, Markkanen hehkutti.
Suomalainen löysi rytminsä kolmen pisteen heitoissa
Ottelussa Atlantaa vastaan Markkanen saavutti toistaiseksi kauden parhaat tilastolukemansa. Yhteensä 32 pistettä heittänyt Markkanen kahmi lisäksi kahdeksan levypalloa, joista kuusi puolustuspäässä.
Kahdeksasta kolmen pisteen heitostaan hän onnistui kuudessa.
– Löysin rytmini. Tuntui hyvältä heittää muutama kori myös kolmen pisteen viivan takaa. Joukkuekaverini tekivät hyvää työtä, kun löysivät minut ollessani vapaana, Markkanen sanoi.
Seuraavaksi kovimman pistesaldon heitti Atlantan Dejounte Murray, joka upotti kaikkiaan 26 pistettä.
Atlantalla on ollut ESPN:n mukaan liigan paras puolustus kolmen pisteen heittoja vastaan. Hawksin vastustajat olivat saaneet upotettua vain 32,5 prosenttia kolmosistaan, kunnes joukkue kohtasi Jazzin.
Utahilaisten 39 kolmosyrityksestä koriin sujahti 17, mikä vastaa 43,6:n osumaprosenttia.
– Se on tavallaan meidän juttumme, Markkanen sanoi ESPN:n mukaan.
Utah katkaisi siivet Atlantan voittoputkelta, joka jäi nyt kolmeen perättäiseen voittoon. Atlanta on pelannut tällä kaudella 11 ottelua, joista se on voittanut seitsemän.