Lakeudella ajettu T75-kierros päättyi 4-vuotiaitten suomenhevosten Varsakunkku-finaaliin. Siinä 20 000 euron arvoiseen voittoon ravasi 20 metrin takamatkalta lähtenyt Henri Bollströmin ohjastama Rekilammen Sauli. Arvovoitto oli yksi sulka lisää valmentaja Seppo Suurosen hattuun. Suurosella on ennestään jo paljon suurkilpailujen voittoja.
– Hevonen on hirveästi petrannut jokaiseen starttiin sen jälkeen, kun sitä ensimmäisen kerran kesällä Suonenjoella ajoi, Bollström sanoi.
– Saatiin nappistartti tällä kertaa, ja kärkiporukassa oli hyvä seurata muita. Keulaan päästyämme lopussa kaikki oli helppoa, sillä minulla oli vahva hevonen ajettavana. Uskon, että Rekilammen Saulilla on hyvä tulevaisuus edessään, jos vain kaikki menee suunnitelmien mukaan ilman vastoinkäymisiä.
T75-rivi palautti täysosuman veikanneille reilut 1 800 euroa. Ravivetoon kuului tällä kertaa poikkeuksellisesti kuusi Kasvattajakruunun välierälähtöä. 4-vuotiaiden tammojen ensimmäisessä välierässä voittoon kiri pikkuyllättäjänä ikävältä lähtöpaikalta lähtenyt Magic Madonna. Pekka Korven suojatti kiri lopussa ykköseksi kärkihevosten alun ylikovan vauhdin seurauksena. Toisessa välierässä voittoon ravasi näytöstyyliin T75-kierroksen pelatuin hevonen Velvet Gold, jonka ohjissa oli Iikka Nurmonen.
– Tämä on hieno tamma, joka jaksaa mennä. Hevonen meni herkästi maaliin saakka, ja vielä jäi oljenkorsiakin käyttämättä, sillä korvat olivat kiinni ja laput vetämättä, Nurmonen totesi.
4-vuotiaiden oriiden ja ruunien välierävoittoihin ravasivat Bwt Gazeau sekä Deep Blue ont. 3-vuotiaiden oriiden ja ruunien T75-riviin kuuluneen välierän voitti pikkuyllättäjä Callela Nelson. Ensimmäisessä välierässä paras oli odotetusti Corazon Combo. Lauantain ravivedon suurin yllättäjä oli Hannu Torvisen ajama Hotlinki.