Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joni Mäen vauhti oli Taivalkoskella niin luja, ettei kaatuminenkaan pilannut voittoaikeita

Pohti SkiTeamin Joni Mäki voitti Taivalkoskella sunnuntaina hiihdetyn Suomen cupin miesten 15 kilometrin kilpailun. Hän taivutti vapaalla hiihtotavalla Jämin Jänteen Lauri Lepistön 10,1 sekunnilla. Kuusamon Erä-Veikkojen Juuso Tossavainen oli kolmas ja jäi voittajasta 17,9 sekuntia.

Mäki kaatui kesken matkan ja arvioi Ylen televisiohaastattelussa, että menetti rytäkässä aikaa 10–15 sekuntia.

– Onneksi ei mennyt suksi poikki. Otin rauhallisesti enkä lähtenyt ottamaan Makea kiinni, Mäki sanoi viitaten kilpakumppani Markus Vuorelaan, jonka tavoittelussa hapot olisivat saattaneet valloittaa vartalon.

– Siinä oli jäätä ja suksi meni toisen päälle. Sitten horjahdin puskan puolelle. Se oli menoa. Yllättävän nopeasti sain kammettua itseni ladulle.

Kaatumista lukuun ottamatta Mäki oli varsin tyytyväinen.

– Hallittu suoritus, eikä ollut rykimistä. Kun oli jäinen alusta, hiihto meni takapainoiseksi ja selkä puutui. Ei tullut teknisesti hyvin maaliin asti.

Maajoukkuemiehistä Iivo Niskanen ei ollut mukana vaan on keskittynyt harjoitteluun. Lyhyemmällä varoitusajalla Perttu Hyvärinen jätti starttaamatta. Remi Lindholm keskeytti kilpailun.

Maailmancup käynnistyy perjantaina Rukalla.

– Lähden nyt palauttelemaan, ja perjantaina huippuisku päälle, kaksinkertainen pariviestin arvokilpailumitalisti Mäki paalutti.

Niskanen voitokkaana kympillä

Vieremän Koiton Kerttu Niskanen voitti sunnuntaina Taivalkoskella hiihdetyn Suomen cupin naisten kymmenen kilometrin vapaan kilpailun. Hän taivutti Enon Kisa-Poikien Mari Ederin 19,1 sekunnilla.

Eder valmistautuu ampumahiihdon maailmancupiin ja vietti erilaisen kesän, kun hän mietti uransa jatkamista.

– Hirveän kiva olisi sanoa, että on vain juonut viskiä ja hypännyt narua koko kesän. Ei se happi tartu sellaisella ja hyvällä fiiliksellä, Eder veisteli Ylen televisiohaastattelussa.

– Kovaa pitää harjoitella, vaikka kesä on ollut erilainen. Mitään kompromisseja ei ole tarvinnut tehdä harjoittelun suhteen. Kyse oli siitä, riittääkö motivaatio.

Hän oli tyytyväinen vauhtiinsa ja jätti taakse maastohiihdon maajoukkuenaisia.

– Oli hyvä saada tällainen kisa, jossa oli koko kympin ahtaalla. Tämä oli kuitenkin erilaista, mitä Kontiolahdessa on luvassa, kun tulee ammunnat, Eder viittasi marras-joulukuun taitteessa käynnistyvään varsinaiseen kisakauteensa.

Alakoski kiristi kolmanneksi

Taivalkoskella sivakoitiin väliaikalähdöllä, jossa Ederin jälkeen ladulle säntäsi seitsemän urheilijaa. Johto maalissa kesti Niskasen saapumiseen asti.

– Ihan ok veto. Tosi helppo rata, ja tuntui, että joutui koko ajan hiihtämään. Ei saanut liikaa jäädä kyykyttämään alamäkien jälkeen. Koko ajan piti tehdä töitä, ja ihan hyväntuntuista menoa, Niskanen jutteli.

Niskanen napsi edellisenä viikonloppuna Oloksella FIS-kilpailuissa kansainvälisessä seurassa kakkos- ja kolmossijat, joten viime talven kaksinkertaisen olympiamitalistin meno on kohdallaan.

– Totuus selviää vasta Rukalla. Olen hyvin levollisin mielin ja luotan omaan kuntooni ja tilanteeseeni. Henkisesti olen valmis Rukalle.

Kainuun Hiihtoseuran Anni Alakoski oli kolmas ja taivutti Vuokatti Ski Team Kainuun maajoukkuehiihtäjä Jasmin Kähärän 2,4 sekunnilla neljänneksi. Maajoukkueesta Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen oli kuudes, kun edelle ehti myös hirmukuntoinen jäähdyttelijä, Visa Ski Team Kemin Riitta-Liisa Roponen.

Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski jäi sivuun ja keskittyy perjantaina Rukalla käynnistyvään maailmancupiin.