Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Buffalo kaatui kotikaukalossaan Tampan käsittelyssä – Ukko-Pekka Luukkonen torjui 19 kertaa

Jääkiekon NHL:ssä Buffalo Sabres isännöi Tampa Bay Lightningia, joka kaatoi kotijoukkueen jatkoajalle venähtäneessä kohtaamisessa maalein 6–5. Buffalon maalia vartioi koko ottelun ajan Ukko-Pekka Luukkonen, joka torjui 25 laukauksesta yhteensä 19.

Jatkoajalla ratkaisumaalin tehnyt Steven Stamkos nappasi ottelusta 2+1-tehot ja on nyt vain pisteen päässä NHL-uransa tuhannennesta tehopisteestä.

Detroit Red Wingsin maalilla vahti niin ikään suomalaisveskari, kun joukkue hävisi kotikaukalossaan Toronto Maple Leafsille loppulukemin 4–2.

Ville Husson onnistui päästää 13 laukauksesta neljä maaliin ennen kuin hänet lähetettiin vaihtoon kesken toisen erän. Lopun ottelua Detroitin maalia vahti Alex Nedeljkovic, jolle torjuntoja kertyi täysi tusina.

Toronto katkaisi Detroitin neljään voittoon yltäneen putken. Torontolle voitto oli vuorostaan neljäs perättäinen.

Toronton pisteputki on jatkunut nyt yhdeksän pelin verran. Edellinen tappio varsinaisella peliajalla tuli marraskuun alkupuoliskolla, kun Pittsburgh kaatoi Toronton kotonaan maalein 4–2.

Edmonton kaatoi kotonaan Floridan, Luostarinen syöttöpisteille Lundellin viimeistellessä

Kotikaukalossaan pelannut Edmonton Oilers veti varsinaisen peliajan viimeisillä sekunneilla pelin tasoihin ja kaatoi lopulta jatkoajalla Florida Panthersin loppulukemin 4–3.

Floridan Eetu Luostarinen merkittiin toiseksi syöttäjäksi Anton Lundellin viimeistelemään 2–2-osumaan toisessa erässä. Lundellille osuma oli kauden neljäs.

Oilersin alkukauden tehokaksikosta Connor McDavid nappasi 1+2-tehot, kun Leon Draisaitlin pistepotiksi jäi vaatimattomasti jatkoajan ratkaisuosuma.

Kauden kolmannen ottelunsa Floridan paidassa pelannut Aleksi Heponiemi nostettiin Florida-miehistöön, kun joukkueen kapteeni Aleksander Barkov oli edelleen sivussa sairastumisensa vuoksi. Edmontonin Jesse Puljujärvi sai jääaikaa hieman yli 13 minuuttia.

Heiskanen löi tyhjiin Dalla sin voittaessa vieraissa

Suomalaisia vilisevän Dallas Starsin ainoaksi suomalaispisteeksi jäi Miro Heiskasen 4–1-maali, joka viimeisteli vierasvoiton St. Louis Bluesista.

Heiskanen heitti omalta puolustusalueelta kiekon tyhjään maaliin ottelun kolmanneksi viimeisellä peliminuutilla. Suomalaispuolustajalle maali oli kauden kolmas.

Dallasin tehohyökkääjä Jason Robertson teki joukkueensa kolmannen maalin. Liigan maalipörssiä johtavan Robertsonin tehopisteputki on jatkunut jo 16 ottelun verran.

Dallasin Jani Hakanpää, Esa Lindell ja Roope Hintz viihtyivät jäällä hieman yli 18 minuuttia, Joel Kiviranta hieman yli 12 minuuttia.

Bluesin paidassa pelannut Niko Mikkola nähtiin kaukalossa vajaan 17 minuutin verran.

New Jerseyn hurja alkukausi jatkui jälleen voitolla

Erik Haulan New Jersey Devils jatkoi alkukauden hyvää virettään vierasvoitolla naapurijoukkuettaan New York Rangersia vastaan. Joukkueiden kauden ensikohtaaminen päättyi Devilsin voittoon lukemin 5–3.

Aloituserässä Rangers aloitti vahvasti nappaamalla kahden maalin johdon jo ottelun kolmannella minuutilla. Erän loppuun menneessä Devils oli kirinyt pelin tasoihin. Toisessa erässä vierasjoukkue iski vuorostaan kahden maalin johtoaseman.

Rangers kavensi ylivoimalla kolmannessa erässä, mutta ensimmäisen erän tasoitusmaalin tehnyt Jegor Sharangovitsh löi viimeisellä minuutilla loppulukemat tyhjään maaliin.

Haula sekä Rangers-hyökkääjä Kaapo Kakko jäivät ottelusta ilman tehopisteitä.

New Jersey on voittanut alkukauden 23 pelistään 19.

-----

Juttua on korjattu kello 8.20: Kaapo Kakon sukunimen kirjoitusasu on Kakko, ei Kaakko.