Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nastassia Kinnunen alkaa kotiutua Suomen ampumahiihtojoukkueeseen – "Tämä oli hyvä merkki"

Suomen ampumahiihtomaajoukkueella oli keskiviikkona Kontiolahdella kauden ensimmäisten henkilökohtaisten maailmancup-matkojen jälkeen aihetta tyytyväisyyteen. Kolme sijoitusta 20 parhaan joukkoon lupaavat jopa valoisia näkymiä cup-kiertueelle.

Suomen naiset seurasivat miesten normaalimatkalla 11:nneksi yltäneen Olli Hiidensalon esimerkkiä. Toista täyttä kauttaan Suomen kansalaisena maailmancupia kiertävä Nastassia Kinnunen oli 15 kilometrin normaalikisan 15:s ja Mari Eder 17:s.

Kinnusen cup-sijoitus on hänen parhaansa Suomen riveissä. Viime kaudella hän oli normimatkalla cupissa 18:s.

Venäjän joukkueessa Kinnunen, tyttönimeltään Dubarezava, oli cup-sprintissä kuudes kaudella 2011–12.

Kinnunen ampui Kontiolahdella aloituspaikan makuulta yhden ohi, mutta siihen hudit jäivätkin. Hän kiirehti neljännen ammunnan jälkeen viimeiselle hiihtolenkille peräti 11:ntenä.

– Olen iloinen, tein mitä tarvittiin. Tämä oli hyvä merkki, Kinnunen kertoi kotimaisemissaan helpottuneena.

Hän hävisi yhdellä sakolla voittaneelle Ruotsin Hanna Öbergille vajaat kaksi ja puoli minuuttia.

Eder puoliväliin kärkivauhdissa

Norjalainen päävalmentaja Erik Bartlett Kulstad on tuonut Suomen maajoukkueeseen ryhmässä tekemisen henkeä ja analyyttisyyttä ammuntaan, jos kohta myös hiihtotekniikan ruotimiseen.

Kinnunen, 37, on ampumahiihtäjänä sen verran kokenut, että hän ei ole lähtenyt lajissa keksimään pyörää uudelleen.

– Olen tehnyt harjoituksissa juttuja niin kuin olen aiemminkin tehnyt. Tästä on hyvä jatkaa samalla tavalla, Kinnunen kuittasi.

Kilpauransa 16. maailmancup-kauden aloittaneen Ederin kisakaari oli toisenlainen kuin Kinnusella. Eder kamppaili kisan puolivälissä makuu- ja pystypaikan nolla-ammuntojen jälkeen kärkisijoituksista.

Toisella makuupaikalla kolme kutia karkasi Pohjois-Karjalan pöpelikköön. Samalla haihtui haave sijoituksesta kärkikymmenikköön.

Jotain Ederin taistelutahdosta kuvaa, että pettymyksestä toivuttuaan hän punnersi toisen pystypaikan ammuntansa nollille.

– Paljon oli hyviä asioita. Muuten oli kaksijakoinen kisa. Kolme ohilaukausta yhdeltä paikalta on liikaa.

Ederin makuuasento matolla ei kolmospaikalla ollut paras mahdollinen.

– Asento painoi ehkä enemmän takaraivossa kuin häiritsi ampumasuoritusta. Kilpailuni hajosi, Eder myönsi.

.– Odotun, että pystyn tekemään suorituksia rutiinillani, lupaavaa hiihtovauhtia pitänyt Eder kertoi 327. maailmancup-starttinsa jälkeen.

Torstaina viestit

Suomalaistrion naisten maailmancup-pisteillä täydensi Suvi Minkkinen, joka oli kolmella sakolla 40:s.

– Sikäli olen luottavainen, ettei yhdelläkään ampumapaikalla sattunut romahdusta. Hiihtovauhti oli normimatkalla ihan uran parastani.

Erika Jänkä oli kahdella sakolla 60:s ja Venla Lehtonen viidellä hudilla 73:s.

Päävalmentaja Kulstad on Kontiolahden tähänastiseen suomalaissaldoon tyytvväinen.

– Kolme erittäin hyvää kisaa (Hiidensalo, Kinnunen, Eder), Kulstas summasi Ylelle.

Maailmancup jatkuu tostaina Kontiolahdella viesteillä.