Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

MM-futispodcast | Nämä opit voidaan tuoda MM-areenoilta Jyväskylään – ammattivalmentaja listasi kisojen onnistujat ja pettymykset

Qatarissa maailman parhaat jalkapalloilijat kisaavat maailmanmestaruudesta, mutta mikään ei estä nappaamasta isoilla areenoilla nähtyjä asioita divaritasolle Jyväskylään. Jyväskylän Pallokerhon edustusjoukkueen päävalmentaja Antti Ruonala kertoi Heikki Kärjen ja Henri Bergin vieraana niistä huomioistaan, joita voisi ottaa käyttöön omankin joukkueen harjoittelussa.

Ruonala on katsonut MM-kisojen otteluita myös taktisesta kamerakulmasta, josta näkee lintuperspektiivistä koko ajan koko kentän ja kaikki pelaajat. Laajan kuvan katsominen on valmentajan mielestä opettavaista, mutta osaltaan myös tylsää, sillä silloin menettää pelaajista ja pelistä otetut lähikuvat.

Ruonala veti nähtyä yhteen ja listasi kisojen suurimmat onnistujat ja pahimmat pettymykset.

MM-kisojen kaikkina pelipäivinä sunnuntaita lukuun ottamatta Radio Keskisuomalaisessa tartutaan jalkapalloasioihin heti aamukymmenen uutisten jälkeen. Keskustelut julkaistaan podcasteina verkossa pian lähetyksen päätyttyä. Kaikki päivittäiset MM-kisapodcastimme löydät tästä linkistä.