Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Carolina kukisti kotikaukalossaan Chicagon – Raanta torjui kauden ensimmäisen nollapelinsä

Jääkiekon NHL:ssä Carolina Hurricanes on kaatanut kotikaukalossaan Chicago Blackhawksin maalein 3–0. Isännät luistelivat jo avauserän ensimmäisellä puoliskolla 2–0-johtoon.

Martin Necasin ja Jesper Fastin ensimmäisen erän onnistumisten jälkeen loppulukemat sinetöi Jordan Martinook päätöserän alkupuolella.

Carolinan maalia vartioi kauden ensimmäisen nollapelinsä torjunut Antti Raanta. Suomalaisveskari torjui kaikkiaan 24 kertaa.

Nhl.comin mukaan ottelu oli jo Raannan 16. NHL-nollapeli Carolinan paidassa. Tällä kaudella Hurricanes on jättänyt Blackhawksin nollille jo kahdesti.

– Kauden aikana on ollut muutamia pelejä, joissa on tuntunut siltä, etten ole pystynyt tekemään näitä avaintorjuntoja. Ja lisäksi on ollut liian paljon maaleja, joissa olen päivitellyt tähän tapaan "voi ei, miksi tein tämän". Mielestäni tuo johtuu liiasta ajattelusta ja huolehtimisesta, Raanta tuumi.

– Tänään mentaliteetti oli se, että haluan pysyä enemmän hetkessä ja huolehtia vain siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi, en siitä, mitä tapahtui kaksi minuuttia sitten tai mitä tulee tapahtumaan viiden minuutin päästä. Iso, koko joukkueen voitto, ja on aina kiva pitää maali puhtaana.

Carolina laukoi maalia kohden noin kaksinkertaisen määrän Chicagoon nähden. Isännät laukoivat Blackhawksin maalia kohden 49 kertaa.

Hurricanesin suomalaishyökkääjät jäivät tehopisteittä. Sen sijaan Teuvo Teräväisen haaviin tarttui avauserän lopussa kaksiminuuttinen koukkaamisesta.

Carolina jakaa kauden pisimmän pisteputken tittelin Toronton kanssa

Voitto on Carolinalle jo yhdeksäs peräjälkeen. Voiton myötä Carolinan pisteputki venyi puolestaan jo 15. otteluun.

Pisteputki on seuran historian pisin, sillä joukkue rikkoi aiemman ennätyksensä jo viime viikolla voittamalla Philadelphia Flyersin maalein 6–5.

Carolina jakaa kuluvan kauden pisimmän pisteputken tittelin Toronto Maple Leafsin kanssa. Toronton putki on kuitenkin katkennut jo aiemmin.

Carolina on voittanut edellisistä 15 ottelusta 13 ja hävinnyt kaksi varsinaisen peliajan ulkopuolella. Toronton kauden kovimmassa pisteputkessa vastaavat lukemat olivat 12 ja kolme.

Toronto otti tuoreeltaan kolmannen perättäisen voittonsa. Kanadalaisseura kukisti St. Louis Bluesin jatkoajalle venähtäneessä ottelussa maalein 5–4.

Rantasen maali ei riittänyt, Coloradon voittoputki päättyi

Arizona Coyotes isännöi Colorado Avalanchea, jonka se kaatoi maalein 6–3. Colorado iski maalin erää kohden, mutta isännät laittoivat joka erässä maalin paremmaksi.

Ottelun ainoa suomalaismaali lähti Coloradon Mikko Rantasen lavasta. Rantanen teki joukkueensa viimeiseksi jääneen maalin.

Joukkuetoveri Artturi Lehkonen sai puolestaan ottelusta kaksiminuuttisen kampituksesta.

Arizonan onnistui katkaista Coloradolta neljän voiton verran jatkunut putki. Arizonalle voitto oli vuorostaan toinen peräjälkeen.

Hintz teki kaksi maalia, Dallas voitti Nashvillen 3 - 2

Dallas Starsin tähti oli Roope Hintz, joka varmisti seuralleen voiton aivan päätöserän lopussa tekemällään maalilla. Texasilaiset kukistivat vieraissa Nashville Predatorsin, jonka suomalaisnimet jäivät tehopisteittä.

Ottelun loppulukemat sinetöineen 3–2-osuman lisäksi Hintz teki seuransa aiemman maalin. Suomalaisen toisen erän 2–1-ylivoimamaalista kirjautti itselleen tehopisteen Miro Heiskanen.

Kaksikon joukkuetoveri Jani Hakanpää sai avauserässä kaksiminuuttisen rangaistuksen estämisestä.

Nashvillen maalilla valvoi Juuse Saros, joka torjui kaikkiaan 30 kertaa.

Washingtonin Kuemperille jo kauden kolmas nollapeli

Washington Capitals otti New York Rangersista 4–0-vierasvoiton. Voitto oli Washingtonille viides peräjälkeen. Joukkue on voittanut edellisistä 11 ottelustaan kymmenen.

Capitals-veskari Darcy Kuemperille ottelu oli jo kauden kolmas nollapeli.

Toisaalla Minnesota Wild otti vieraissa 4–1-voiton Winnipeg Jetsistä. Tappio oli Winnipegille kolmas putkeen.

Kanadalaisseurat Edmonton Oilers ja Calgary Flames puolestaan kohtasivat Calgaryssä. Voiton vei Edmonton maalein 2–1. Ratkaisumaalin teki päätöserässä ylivoimalla Connor McDavid.

---

Korjattu aiempaa uutista kello 6.46: Selvennetty Toronto Maple Leafsin pisteputken katkenneen jo aiemmin. Jutusta sai aiemmin virheellisen kuvan, että Toronton putki on edelleen käynnissä.