Pikajuoksija Samuel Purola avasi hallikautensa mahtituloksella, kun hän voitti Ruotsissa Växjön kansainvälisten kilpailuiden miesten 200 metrin juoksun ajalla 20,93. Purolasta tuli kaikkien aikojen toinen suomalainen, joka on juossut hallissa alle 21 sekunnin.
Purola kohensi ennätystään 0,16 sekunnilla. Suomen halliennätys on Jonathan Åstrandin vuonna 2013 samassa Växjön hallissa juoksema 20,72.
– 150 metriä meni hyvin. Sen jälkeen ei meinannut enää jalka nousta, Purola kuvaili tiedotteessa.
– Nyt juostaan vain lyhyt hallikausi, kaksi tai kolme kilpailua. Treenataan hallikauden läpi ja keskitytään ensi kesänä tekemään hyvää tulosta. Näillä näkymin seuraava kilpailu on helmikuussa Tampereella.
Poikaansa valmentava Mika Purola tiivisti: hyvä juoksu.
– Koko talvena varsinkin kaksi viime kuukautta on mennyt hyvin ja ominaisuudet ovat kehittyneet. Harjoitukset on tehty suunnitelmien mukaan ja olemme keskittyneet varsinkin juoksutekniikkaan, valmentajaisä summasi.