Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Utahin Lauri Markkaselle 25 pistettä, Atlanta vei voiton

Utah Jazz hävisi lauantain vastaisena yönä koripallon NBA:ssa kotikentällään Atlanta Hawksille pistein 108–115. Utah oli voittanut kaksi edellistä otteluaan, muttei pystynyt ottamaan kolmatta peräkkäistä voittoa. Samalla Utahin peräkkäisten kotivoittojen sarja katkesi kolmeen.

Lauri Markkanen oli Utahin tehokkain pelaaja 25 pisteellä. Markkanen pääsi kokeilemaan ottelun aikana 19 kertaa pelitilanneheittoa, mutta vain kahdeksan niistä upposi koriin. Hänen pelitilannekorien onnistumisprosenttinsa oli 42,1.

Kolmen pisteen viivan takaa Markkanen heitti 11 kertaa, ja kolme heittoa upposi korisukkaan. Vapaaheitoista hän upotti koriin kuusi, ja yksi epäonnistui.

Lisäksi suomalainen rohmusi 10 levypalloa ja antoi yhden koriin johtaneen syötön.

Utahin alku otteluun oli kankea, kun se upotti ensimmäisellä jaksolla vain yhden kolmosen ja vain viisi ensimmäisellä puoliajalla.

– Nämä karkeat kolmosten missaamiset ehkä vaikuttivat meihin, Markkanen tuumi ESPN:n verkkosivuilla.

Atlanta rankaisi puolustusvirheistä

Atlanta rokotti armotta ja johti ensimmäisen jakson jälkeen 32–22 ja puoliajalla 62–50. Utah paransi tahtiaan pelin jälkimmäisellä puoliskolla, mutta ei saanut aikaan kunnollista kiriä. Toisaalta vastustaja suojeli hyvin johtoaan ja upotti korin, kun sai paikan.

– Heillä on paljon erittäin hyviä hyökkääjiä, ja jos et keskity heihin puolustuspelissäsi, he osaavat rankaista sinua, Utahin valmentaja Will Hardy myönsi.

Utahilla on nyt kauden 54 ottelusta 27 voittoa ja 27 tappiota. Pudotuspelipaikasta kiivaasti taisteleva joukkue putosi läntisessä konferenssissa kymmenenneksi, viimeiselle pudotuspelipaikkaan oikeuttavalle sijalle. Utahilla on runkosarjaa kuitenkin vielä jäljellä 28 ottelua.

Utahin kausi jatkuu varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa kotiottelulla, jossa vastaan asettuu Dallas Mavericks. Dallas taistelee Utahin tavoin pudotuspelipaikasta läntisessä konferenssissa. Se on voittanut pelaamistaan 53 ottelusta 28 ja hävinnyt 25.