Suomalainen seiväshyppääjä Wilma Murto taivutti itselleen voiton kansainvälisissä hallikilpailuissa myöhään lauantaina, kertoo Suomen Urheiluliitto. Kilpailun kärkikolmikko päättyi samaan tulokseen 463, jonka Murto ylitti toisella yrityksellään.
Toiseksi ja kolmanneksi kilpailussa sijoittuivat Yhdysvaltain Alysha Newman ja Kiinan Xu Huiqin.
– Teknisesti ihan ok hyppyjä ja sain aikaiseksi mitä halusin. Uusien seipäiden kanssa on mahdollisuuksia, mutta osumatarkkuus niiden kanssa on vielä hakusessa. Se on kuitenkin hauska fiilis, että on pettynyt, kun ylittää 463, Murto sanoi tiedotteessa.
Murron voittotulos 463 on Suomen kaikkien aikojen neljänneksi paras hallitulos.
Hurskeelle Suomen toiseksi ja kolmanneksi parhaat ajat aidoissa
Ranskan Val de Reuil'n kisoissa menestyi myös Reetta Hurske, joka aitoi uransa toiseksi parhaan ajan 7,87 sekuntia 60 metrin matkalla. Voiton kuitenkin vei ajassa 7,82 yhdysvaltalainen Alaysha Johnson.
Hurske oli loistovauhdissa jo alkuerissä voittaen ajalla 7,88. Hurske juoksi viikko sitten Saksan Düsseldorfissa Suomen ennätyksen 7,86. Ranskassa hän juoksi Suomen kaikkien aikojen toiseksi ja kolmanneksi parhaat hallitulokset.
– Ensimmäinen juoksu oli todella helppo. Verryttelykentällä oli ihan ok jalat, mutta jotenkin en siellä saanut lähtöjä sujumaan. Kilpailussa ne menivät, vaikkei siinä reaktioaikojen kanssa juhlittu, Hurske sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.