Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ilari Seppälän kolmoset auttoivat koripallomaajoukkueen jatkoaikavoittoon Israelista

Suomen ja Israelin välisen koripalloilun MM-karsintaottelun jatkoaikaa Tel Avivissa oli jäljellä 1.43 minuuttia, kun Suomi oli tappiolla 86–91 ja pallo pelinjohtaja Ilari Seppälän käsissä. Seppälä jätti tarjolla olleen screenin käyttämättä, upotti kolmosen ja 39 sekuntia myöhemmin toisen. Ne auttoivat Suomen 97–95-jatkoaikavoittoon ja pitivät mahdollisuudet MM-karsintalohkon voittoon suomalaisten omissa käsissä.

– Siinä oli tilaa, päätin heittää, Seppälä selvitti puhelimitse ottelun päätyttyä.

Seppälä nakutti jatkoajan viimeisten kahden minuutin aikana yhdeksän pistettä ilman ainuttakaan ohiheittoa. Yhteensä Seppälä keräsi 22.59 minuutissa 15 pistettä ja upotti kolmosensa tarkkuudella 4/6.

Ne olivat ratkaisevia onnistumisia ottelussa, jossa Suomen aloitusviisikon pelinrakentaja Edon Maxhuni oli virhevaikeuksissa ja Suomi jäi pahimmillaan 16 pistettä tappiolle intensiivisesti taistelleelle Israelille.

– Yleensä me ei olla helpoimman kautta haluttu hakea voittoa. Hyvin hoidettiin, Seppälä virnuili.

Suomi voitti kolme viimeistä neljännestä sekä jatkoajan, mutta Israel vei avausneljänneksen 28–13 vaihtavalla puolustuksella ja kovalla vauhdilla. Suomi johti ottelua alle kaksi ja puoli minuuttia.

– Siinä oli monta asiaa, mutta täytyy antaa kunnia vastustajalle. He tulivat kovaa alkuun ja antoivat kaikkensa, vaikka heillä ei enää ollut panosta. Annoimme alussa liikaa helppoja koreja, Seppälä arvioi.

Luvassa vapaaheittoharjoitukset

Seppälä, 29, debytoi Korisliigassa jo 16-vuotiaana, mutta miesten maajoukkueessa vasta 24-vuotiaana. Hän kuului Suomen tusinaan viime vuoden EM-kisoissa, mutta ei käynyt kentällä turnauksen viimeisessä ottelussa Espanjaa vastaan. Kisojen jälkeen hän oli nelisen kuukautta sivussa loukkaantumisen takia.

– Se oli alaraajavamma, joka jouduttiin leikkaamaan. Kyllä täytyy sanoa, että vähän hapotti. Yritin antaa kaikkeni lyhyissä vaihdoissa, Seppälä kertoi.

Kapteeni Sasu Salin upotti kolmosensa 5/9 ja heitti Suomen korkeimman pistesaldon 18. Alex Murphy keräsi 17 pistettä, mutta kivitti yhdeksästä vapaaheitostaan kuusi ohi. Myös 15 pistettä heittänyt Mikael Jantunen epäonnistui jatkoajan lopussa kahdessa vapaaheitossa, mikä antoi Israelille vielä mahdollisuuden voittaa peli. Suomen onneksi Bar Timorin viime hetken kolmonen meni ohi, vaikka hän oli sitä ennen upottanut kuusi kolmosta ja 27 pistettä.

– Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun nousimme takaa voittoon. Olen ylpeä joukkueesta, mutta huomenna Helsingissä harjoittelemme vapaaheittoja, päävalmentaja Lassi Tuovi lupasi.

Max Besselink, 20, esiintyi edukseen ensimmäisessä MM-karsintapelissään. Hän keräsi alle yhdeksässä minuutissa kuusi levypalloa ja viisi pistettä ilman yhtään ohiheittoa sekä provosoi tärkeän hyökkääjän virheen Israelin 18-vuotiaalle Noam Yaacoville jatkoajalla.