Sunnuntaipelin Liigassa piti olla Porissa tapahtuma, joka tarjoaa hiihtoloman viimeisenä päivänä koko perheen jääkiekko-ottelun parhaaseen aikaan. Ässät–TPS-ottelussa paikalla olikin 5 194 katsojaa.
Pyhäpelin murskaavasti 5–0 voittanut TPS teki tapahtumasta Ässille katastrofaalisen heti ottelun alusta. Turkulaisjoukkue takoi maaleja neljä jo avauserään, mikä riitti Ässä-vahti Rasmus Korhoselle.
Tilalle Ässien maalille luisteli Cody Porter. Ensimmäinen kohti tullut veto meni sisään.
TPS-vahti Lassi Lehtisen puolestaan kauden kuudes nollapeli tuli 24 torjunnalla. Sarjataulukossa ennen Ässiä kahdeksantena olevalla TPS:lläkään ei ole viime aikoina ollut helppoa.
– Joukkueen kanssa aloimme pitää pientä palaveria, mitä me haluamme. Toimme sen esiin ainakin ensimmäisessä erässä. Otimme pelin haltuun ja ratkaisimme sen, Lehtinen arvioi.
– Kävimme pohjamudissa, ja sieltä on aina helpompi lähteä rakentamaan eteenpäin. Nyt pudotuspeleihin on aikaa rakentaa kaksi ja puoli viikkoa, hän lisäsi.
Kolmannen erän alussa Porissa nähtiin ikävää draamaa, kun Ässien Roope Talaja menetti tasapainonsa ja liukui voimakkaassa kontaktissa kumoon myös päätuomari Kristian Vikmanin. Vikman poistui pukusuojaan yhdessä Ässien lääkärin kanssa.
TPS vei Ässiä vastaan kuudesta runkosarjakohtaamisesta nimiinsä neljä, joten etulyöntiasema on vahva, jos joukkueet kohtaavat uudelleen pudotuspeleissä.