Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeenlinnan Lentopallokerho pyytää anteeksi seuran vääriä toimintatapoja

Hämeenlinnan Lentopallokerho pyytää anteeksi seuran vääriä toimintatapoja ja kertoo, ettei seuran hallituskaan ole toiminut asioissa oikein. Seuran hallituksen allekirjoittama anteeksipyyntö toimitettiin maanantaina medialle.

Hämeenlinnalaisseuran manageri Ville Kalliomäki sai Lentopalloliitolta vuodenvaihteessa rangaistuksen epäasiallisesta käytöksestä, joka liittyi vuoteen 2021. Rangaistuksen pohjana oli Suomen urheilun eettisen keskuksen (Suek) selvitys.

STT paljasti toissa viikolla, että Kalliomäki käyttäytyi asiattomasti seuran pelaajia kohtaan useiden vuosien ajan, ja sanallisen häirinnän lisäksi kyse oli koskettelusta. Seuran hallitus ei ottanut STT:n paljastamia häirintätietoja ensin vakavissaan, vaan vähätteli niitä.

– Moni ihminen, niin urheilija kuin myös muu henkilö on kertonut, että hän oli kokenut eri tavoin häirintää, ja häntä oli loukattu hyvinkin syvästi. Kysymys on ollut erityisesti yhdistyksen managerin käyttäytymisestä, mutta myös valmennukseen liittyneistä käytännöistä, jopa yli 20 vuoden ajalta. Myöskään hallitus ei ole toiminut asiassa oikein, seura kirjoittaa anteeksipyynnössä.

Lentopallokerho kiittää epäkohdat julkisuuteen tuoneita.

– Hallitus pyytää anteeksi kaikilta loukkauksen kohteeksi joutuneilta urheilijoilta, toimihenkilöiltä, yhteistyökumppaneilta ja kaikilta muiltakin henkilöiltä, mutta myös yleisöltämme ja tukijoiltamme väärää toimintamallia ja sen seurauksena tapahtuneita loukkauksia. Ne eivät ole kuuluneet vähimmässäkään määrin asialliseen toimintaan, ja niistä kantaa vastuun vain seuramme ja sen puolesta väärin toimineet henkilöt, seura kirjoittaa.

Seuran hallitus myöntää, ettei se havahtunut epäasiallisen toiminnan vakavuuteen ajoissa eikä ymmärtänyt ongelman laajuutta. Seura vakuuttaa, että se toimii jatkossa niin, etteivät virheelliset käytännöt enää toistu seurassa.

– Hämeenlinnan Lentopallokerhon hallitus on hyväksynyt selkeät eettiset ohjeet vastaista varten ja tekee yhteistyötä niin Suomen lentopalloliiton kuin Suomen olympiakomitean kanssa, jotta nyt koetut loukkaukset ja muut hyvään urheiluun kuulumattomat virheelliset käytännöt eivät toistu enää seuran toiminnassa, seura kirjoittaa anteeksipyynnössään.

Hämeenlinnan kaupunki selvittää vielä seuran toimintaa viime viikolla toimitetussa selvityspyynnössä. Kaupunki odottaa seuralta vastauksia 8. maaliskuuta mennessä.