Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kahden viikon tauko nosti Jenny Rautionahon vanhan vaivan esiin – käytti mäkihyppääjien välipäivän huoltotoimenpiteisiin

Suomen mäkihyppääjät Jenny Rautionaho ja Julia Kykkänen huokuivat tyytyväisyyttä suurmäen aamuharjoitusten jälkeen Slovenian Planicassa järjestettävissä MM-kilpailuissa.

Molemmat onnistuivat hyvin sunnuntaina normaalimäen sekajoukkuekilpailussa, ja välipäivän jälkeen touhu maistui Planican mäkimekan hyppyreistä toiseksi suurimmassa.

Illalla on edessä karsinta keskiviikon suurmäen kilpailuun.

– Mäki tuntui hyvältä. Tykkään tuosta enemmän kuin normaalimäestä. Tuo on korkealentoinen ja nopea, Rautionaho kuvaili Suomen huoltorakennuksen edustalla ja istahti kuntopyörän satulaan.

Rautionahon mukaan perusasiat eivät muutu, vaikka mäki ja vauhdit kasvavat.

– Samanlaista hommaa pitää tehdä mäessä kuin mäessä. Suurmäessä ei auta löysäillä kummulla, vaikka lentääkin korkealla, hän muistutti paketin kasassa pitämisestä.

Rautionaho sijoittui viime viikolla normaalimäen henkilökohtaisessa kilpailussa 16:nneksi, mutta Kykkänen pettyi jo karsinnassa. Suurmäen harjoitusten jälkeen hänkin vakuutteli tyytyväisyyttään. Kykkänen hyppäsi kolmannella harjoituskierroksella 121,5 metriä ja oli 14:s. Rautionaho jäi joukkuetoveristaan puoli metriä ja kaksi sijaa.

"Lihaksisto ei ole tottunut"

Rautionaho kaatui helmikuun alussa Saksan Willingenissä maailmancupin kilpailussa niin pahasti, että joutui jäämään sairaalahoitoon. Hän palasi mäkeen vasta viime viikon alussa juuri ennen MM-kilpailuja.

Pelkoja ei jäänyt, mutta tauko nosti vanhan vaivan esiin. Maanantaina MM-kilpailuissa oli välipäivä, jolloin mäkihyppääjien harjoittelu oli kunkin omalla vastuulla.

– Osa tekee fysiikka, osa käy lenkillä. Otin päivän huollon kannalta, koska on ollut ongelmia polven kanssa. Tein huoltoliikkuvuutta, Rautionaho avasi.

Polven suhteen on syytä olla tarkkana.

– Nyt kun hyppää kahden viikon tauon jälkeen, lihaksisto ei ole tottunut.

Rautionaho puhui polvestaan jo normaalimäen hyppyjen yhteydessä, koska Planican normaalimäessä laskeuduttiin alastulorinteeseen korkealta. Suurmäessä vaanii sama polvea kolottava vaara.

– Yleensä aika korkealta tullaan, mutta nyt sain lennettyä loppulentoa paremmin, hän ruoti suorituksiaan.

Sääennusteet jäävät huollon murheeksi

Normaalimäessä kova tuuli ja lumisade sekoittivat kisajärjestäjien, mutta myös osan kilpailijoista systeemit.

Rautionaho ei stressaa.

– En ole katsellut sääennusteita. Jätän sen huoltoporukan hommaksi.

Illan karsintaan hänellä on selvät suunnitelmat.

– Keulalta samanlaista kuin oli viimeinen treenihyppy. Lennossa voisi yrittää lentää tasaisesti. Kolmas keikutti lennossa.