Kristian Pulli jäi ulos miesten pituushypyn finaalista yleisurheilun halli-EM-kisoissa Istanbulissa.
Jämsäläiskasvatti jäi karsinnassa yhdeksänneksi 766 sentin tuloksella. Finaaliin eteni kahdeksan parasta, jotka olivat hypänneet yli 775 sentin tuloksen.
Pullin viimeinen hyppy oli hypyistään pisin, mutta yliastuttu.
– Vähän väärään aikaan heräsin kilpailuun. Vasta viimeisessä hypyssä sain juoksua kulkemaan kunnolla, mutta sitten askelmerkki muuttui sen verran, että jos olisin edes vähän saanut hypyn paremmin osumaan. Mutta yli mikä yli, Pulli sanoo tiedotteella.