Miesten jääkiekkoliigan viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni oleva KooKoo sai suttuisen kotipelaamisensa järjestykseen otolliseen aikaan. Kolmas peräkkäinen kotivoitto irtosi perjantaina Vaasan Sportin kustannuksella maalein 1–0. Edes kahta peräkkäistä kotivoittoa kouvolalaisilla ei aiemmin kaudella ollut vyöllään.
Isäntien maalivahdille Oskari Setäselle nollapeli oli toinen peräkkäinen ja kauden kolmas.
– Pelin puoliväliin mennessä en ollut oikeastaan koskenut kiekkoon juuri lainkaan. Lopussa kiekkoja sitten tuli torjuttavaksi ihan normaalisti, mutta vastustajan maskimiehet hoidettiin hyvin pois edestäni, Setänen kiitteli.
Voittomaali nähtiin jo pelin ensimmäisessä vaihdossa, vain 35 sekunnin pelaamisen jälkeen. Tehokkaan rannelaukauksen sivalsi 30 tehopisteen (9+21) rajaan yltänyt laitahyökkääjä Joose Antonen.
KooKoon 79 pisteen saaliista on rokotettu liki kolmannes jumbokaksikolta Sportilta (11) ja SaiPalta (12). Ajat sitten kauden luovuttaneelle Sportille tappio oli 11. peräkkäinen yhteismaalein 13–41.
– Paransimme kuin sika juoksuaan joulun alla. Alussa oli melkoinen bad luck (epäonni), kun ohi menossa ollut laukaus kimposi maaliin. Tampereen korttelisarjassa saatiin melkoista kyytiä, mutta toivottavasti tästä löytyi itseluottamusta nuorillemme, survaisi Sport-luotsina ensi kaudella jatkava Risto Dufva.